Karukoski ja Bardy tyytyväisiä Leijonasydämen menestykseen

Ohjaaja Dome Karukoski ja käsikirjoittaja-tuottaja Aleksi Bardy ovat tyytyväisiä uutuuselokuvan avausviikonloppuun.

Perjantaina ensi-iltansa saanut Leijonasydän-elokuva jatkaa samaa linjaa Dome Karukosken aiempien ohjaustöiden kanssa menestymällä niin kriitikoiden kuin suuren yleisön joukossa.

Elokuva keräsi ensi-iltaviikonloppunaan kolmessa päivässä elokuvateattereihin 34 842 katsojaa. Ennakkonäytösten katsojamäärät huomioiden elokuvan on nähnyt kaiken kaikkiaan jo 42 048 katsojaa, mikä on samaa luokkaa kuin Karukosken edellisellä Napapiirin sankarit -elokuvalla ensi-iltaviikonloppunsa jälkeen.

Katsojamäärä on erityisen hyvä vakavasta aiheesta kertovalle kotimaiselle elokuvalle, ottaen huomioon elokuvan K16-ikärajan.

– Tämä on erittäin hyvä tulos. Emme osanneet odottaa ihan näin suurta suosiota, toteaa elokuvan käsikirjoittaja-tuottaja Aleksi Bardy.

– Hienoa, että elokuva on otettu vastaan näin hyvin, lähtökohtaisesti vaikeasta aiheestaan huolimatta. Tämä on merkki siitä, että rankkaan maailmaan sijoittuvan, mutta huumoria ja lämpöä sisältävän elokuvan tärkeä sanoma kiinnostaa ja kolahtaa, iloitsee ohjaaja Dome Karukoski.

Dome Karukosken edellinen elokuva Napapiirin sankarit oli vuoden 2010 katsotuin kotimainen elokuva. Parhaillaan Karukoski käynnistää seuraavan elokuvansa Mielensäpahoittaja ja miniä kuvauksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat