Kärppien tähti muistelee NHL-debyyttiään – Teemu Selänne -näky jäi lähtemättömästi mieleen

Teemu Selänne täyttää 50 vuotta! Nämä kohokohdat kiekkolegendan uralta saavat aikaan kylmät väreet 1:02
Teemu Selänne täytti viime vuonna 50 vuotta – nämä kohokohdat kiekkolegendan uralta saavat aikaan kylmät väreet.

Oulun Kärpissä viime vuodet kiekkoillut Shaun Heshka, 35, debytoi NHL:ssä Phoenix Coyotesin paidassa vuonna 2009. Muisto ensimmäistä peliä edeltävistä lämmittelyistä on jäänyt lähtemättömästi kanadalaispuolustajan mieleen.

Heshka oli pelannut kolmella edeltävänä kautena jo AHL:ää, mutta mahdollisuus kirkkaissa valoissa avautui viimein marraskuussa 2009. 

– Muistan, kun olin bussissa. Valmentaja kutsui minut eteen ja sanoi, että menisin NHL:ään. Olin, että "vau, todellako?" Heshka muisteli Sportsnetin mukaan.

Näin todella oli. Vastaan Heshkan NHL-debyytissä asettui Anaheim Ducks.

– Lämmittelyissä näit Teemu Selänteen ja Ryan Getzlafin. Ajattelin, että "voi pojat, olen täällä minua kovemmassa seurassa".

"Ei aikonut kertoa kenellekään"

12 päivää debyyttinsä jälkeen Heshka ajatteli tehneensä ensimmäisen NHL-maalinsa ottelussa St. Louis Bluesia vastaan. Coyotes-pelaajat ehtivät iloita puolustajan puolesta.

– Se oli Carey Pricea vastaan. Erien välillä Radim Vrbata sanoi, että hän ohjasi sen, mutta ei aikonut kertoa siitä kenellekään. Liiga kuitenkin tarkasti kaikki maalit, ja se vaihdettiin hänelle.

Heshka oli aiemmin netonnut yhden syöttöpisteen. Vrbatan maaliin tullut syöttöpiste oli hänen NHL-uransa toinen ja viimeinen tehopiste. Yhteensä Heshka tahkosi kahdeksan NHL-ottelua, kaikki saman kuukauden aikana.

Heshka pelasi ensimmäistä kertaa ulkomailla kaudella 2010–11 itävaltalaisessa Salzburgissa. Kaksi kautta myöhemmin hän tahkosi vuoden Ässissä, jolloin joukkue juhli Suomen mestaruutta. Nyt menossa on viides peräkkäinen kausi Kärpissä, ja Oulussa puolustajatähti on saavuttanut sekä Suomen mestaruuden että SM-hopean.

Lue myös:

    Uusimmat