Kärppien mahalaskun taustat hämmentävät – asiantuntija huomasi radikaalin muutoksen: "What the heck?"

Maalikooste: Kärpät - HIFK 4:48
Kärpät hävisi torstaina HIFK:lle maalein 2–5 ja kaatui koko puolivälieräsarjassa voitoin 0–3.

Oulun Kärppien kausi jääkiekon SM-liigassa kulki ja päättyi surkeasti. C Moren asiantuntija Ismo Lehkonen näkee romahduksen taustalla jo hyvän aikaa sitten tehtyjä radikaaleja muutoksia ja hämmennystä päävalmentaja Mikko Mannerin taustalla.

Kärppien apuvalmentajana ensin neljä kautta toiminut Mikko Manner hyppäsi oululaisseuran pääluotsiksi vuonna 2017 ja toimi tehtävässä myös neljä sesonkia. Mannerin päävalmentaja-ajan kolmena ensimmäisenä menestyskautena Kärpät jylläsi joka kerta runkosarjan voittoon. Kaksi loppuun asti pelattua sesonkia tuottivat Suomen mestaruuden sekä SM-hopeaa, viime kausi puolestaan päätettiin ennen aikojaan koronaviruspandemian myötä.

Manner päätti Kärpät-jaksonsa tähän kauteen, joka oli rupeaman selkeästi huonoin. Kärpät jäi runkosarjassa vasta seitsemänneksi, selvitti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sportin, mutta puolivälierissä taival katkesi HIFK:ta vastaan koruttomasti otteluvoitoin 0–3.

Ismo Lehkonen katsoo luisun alkaneen jo Mannerin toisen kauden lopussa. Hän muistaa ihmetelleensä, miksi Kärpät luopui kehutusta ja ihaillusta pelitavastaan tuolloin pudotuspeleissä.

– He olivat aiemmin pelanneet ihan poikkeuksellista jääkiekkoa: Puolustivat eteenpäin koko viisikon voimalla ja käyttivät jopa 30/70-saumat pelata nopeaa jääkiekkoa. He eivät pelänneet ottaa riskejä hyökkäysalueen pelaamisessa. Siinä oli poikkeuksellisia juttuja, Lehkonen kertaa.

Lehkonen analysoi, että Pohjois-Amerikasta vaikutteita saanut Mannerin pelitapa oli ollut pelaajille erittäin kehittävä ja miellyttävä pelattava.

– Minä ajattelin, että tämä on sellainen tapa, joka tulee tuottamaan pelaajia liukuhihnalta, kun nuoria marinoidaan sisään. He saavat heittäytyä peliin ja pelata sen mukaan, mihin jääkiekko on menossa: hyökätä ja puolustaa jalkavasti ja kamppailla kovaa.

Lehkonen näki kuitenkin selkeän muutoksen pudotuspeleissä keväällä 2019.

– Rupesin miettimään ennen HPK-finaalisarjaa ja sen aikana, minkä ihmeen takia he rupeavat säätämään pelaamista passiiviseksi kiekon kierrättämiseksi ja trap-pelaamiseksi. Olin, että what the heck rupeaa tapahtumaan.

– Miten valmennustiimi on päätynyt siihen, että me rupeamme nysväämään tuollaista peliä? Se ei kehittänyt ja sytyttänyt ketään, se ei tuonut tunnetta esille. Pelaajat eivät uskaltaneet heittäytyä yksittäisissä peleissä ja vaihdoissa peliin täydellä intohimolla.

"Kuka siellä taustalla on hämmentänyt?"

Lehkonen uskoo, että muutos ei lähtenyt Mannerista itsestään. Hän huomioi Mannerin huokuneen innostuneisuutta tuotuaan aiemmin uusia tuulia oululaisten pelisapluunaan.

– Kuka siellä valmennustiimissä yhtäkkiä rupesi tekemään sellaisia päätöksiä, että se meni ajan kuluessa entistä enemmän pois siitä pelaamisesta, joka tuotti mestaruuksia ja josta Kärppiä kehuttiin ihan älyttömästi? Kuka siellä on taustalla hämmentänyt?

Lehkonen kysyy, onko Kärppien valmennustiimi (apuvalmentajina toimivat Lauri Mikkola ja Toni Sihvonen, maalivahtivalmentajana Ari Hilli) ollut oikeasti samalla sivulla.

– Oliko Kärpillä sellaista pelaamista, jota Manner halusi valmentaa? Valmensiko siinä tiimissä joku muu vai valmennettiinko sitä ulkopuolelta?

"Karmea tilanne"

Mikko Mannerilta suorasanainen purkaus Kärppien kauden päättymisestä:"Floppasimme" 3:50
Kärppien päävalmentaja Mikko Manner ruoski itseään kauden päättymisen jälkeen.

Lehkonen arvioi Kärppien pelaamisen muuttuneen viime ja täksi kaudeksi yhä aremmaksi ja riskittömämmäksi, passivoituneen entisestään. Hän luonnehtii Kärppien alkaneen pelata pelon ohjaamana minimijääkiekkoa.

– Sillä tavalla valmentaja pelaa tasapelejä ja yrittää välttää potkuja.

– Kun katsoin koko kauden Manneria, mietin, väisteleekö hän koko ajan luotia tai ketä hän yrittää miellyttää.

Manner ruoski itseään median edessä alituiseen ja nosti itsensä syylliseksi joukkueensa huonoon pelaamiseen ja kauteen. Manner totesi HIFK-sarjan jälkeen pelin menneen puskemiseksi.

Lehkonen uskoo, että Mannerin ajatukset ovat ajoittain palanneet seitsemännessä pelissä hävittyyn HPK-finaalisarjaan.

– He olivat oikeasti lähellä, mutta pelaajia loukkaantui. En tiedä, kuka meni hämmentämään, muuttamaan ja säätämään peliä, että siitä tuli steriiliä.

– Kun katsoin tämän kauden kärppää, voin vain kuvitella Mannerin ajatelleen, että voi vissy, miksi en pitänyt tavastani kiinni. Jos sillä tavalla olisi tullut turpaan, se olisi ollut helpompi sietää.

– Jos taas turpaan tulee tavalla, josta olet vähän epäilevä, että tämä ei ehkä oikein ole minun juttuni, se jo huokuu ympäristöön epävarmuutta. On kaiken lisäksi henkisesti karmea tilanne syyllistää itseään sen jälkeen, kun kaikki on ohi.

"Nuoret pelaajat olivat fanittamassa"

Mannerin tilalle Kärppien päävalmentajaksi hyppäävä Lauri Mikkola toimi Mannerin päävalmentajajakson neljä kautta joukkueen apuvalmentajana. Aiemmin hän oli valmentanut pitkään Kärppien A-nuoria. Lehkonen viittaa siihen, että Mannerin vastatessa kokonaisuudesta Mikkolalla on ollut muun valmennustiimin kanssa vastuuta nuorista pelaajista, joilla oli tällä kaudella suureksi osaksi vaikeaa.

– Nuoret pelaajat olivat ihan vapaamatkustajia siellä. Yksikään ei oikeastaan tuonut sinne pudotuspelimoodia päälle. Sisäänajaminen Rädyn veljeksistä (Aku ja Aatu), (Tuukka) Tieksolasta ja kumppaneista lähtien on mennyt aika vihkoon. Nuoria ei uskallettu ajaa tämän tai edellisenkään kauden aikana sisään oikeastaan ollenkaan.

– Kaikki Kärppien nuoret pelaajat olivat vain ja ainoastaan… voisi sanoa jopa fanittamassa siellä. Että isot pojat, ratkokaa pelejä.

HIFK-sarjassa Kärpät tiivisti peluutusta, eikä nuoria enää paljon kaukalossa näkynyt. Kuilu kärjen ja alempien kenttien pelaajien välillä oli roima.

– Ei sillä lailla voi millään pärjätä joukkueessa. Ei se voi olla millään harmoninen, jos valmennustiimi ei uskalla heittää nuoria pelaajia tiskiin.

Lehkonen myös lisää, että tiivistahtisissa pudotuspelisarjoissa kärkipelaajilta loppuu bensa täysin, jos heitä kuormitetaan voimakkaasti.

"Oh my god"

Kysymys jatkoa ajatellen kuuluu, miten Kärpät tulee pelaamaan, kun Mikkola ottaa päävalmentajan tehtävät hartioilleen. Osviittaa kenties saatiin, kun Mikkola toimi tällä kaudella tilapäisesti pääpuikoissa Mannerin maajoukkuereissujen aikoina.

– Jos Kärpät pelaa tuollaista jääkiekkoa ensi kaudella, oh my god. Oikeasti, Lehkonen lataa.

– Hehän vetivät Mikkolan alaisuudessa luukut kiinni, pelasivat maalin pelejä ja ottivat pisteitä sillä. Minun mutu-tuntumani on, että tuosta se lähdetään rakentamaan. Aika lähelle se on sitä, koska sellaista pelaamista se oli myös junnuissa.

Se huolestuttaa?

– Ihan älyttömästi.

– Mikkola on valmentanut nuoria pelaajia, mutta yksikään Kärppien junnuista ei ollut valmis kamppailupelaamiseen, pudotuspelimoodiin ja tuohon vaateeseen, jota Kärpiltä odotetaan.

Lehkonen korostaa, että Kärppien vaatimustaso on runkosarjan sijoissa 1–3 ja kevään mitalipeleissä.

– Kärpiltä odotetaan lisäksi nopeutta, taitoa ja luotettavuutta ja sen pelin pitää olla viihdyttävää. Kyllä siinä tekemistä on.

– He joutuvat miettimään, ketkä tuolla pystyvät pelaamaan ja minkälaisia pelaajia sinne saadaan.

Lue myös:

    Uusimmat