Kärpistä tuttu kuvio siivitti Mikko Leinosen NHL-ennätykseen 38 vuotta sitten – vain Wayne Gretzky pystynyt samaan: ”Olisin pystynyt tekemään lisääkin”

27:03
Tulosruutu 12.12.2019: Mikko Leinonen jätti Tapparaan tukevan perinnön.

Pitkän uran Suomessa ja ulkomailla pelanneen Mikko Leinosen kuusi maalisyöttöä yhdessä pudotuspeliottelussa on edelleen NHL:n ennätys.

Päivälleen 38 vuotta sitten Madison Square Gardenin yleisö New Yorkissa hullaantui suosionosoituksiin. Pelattiin NHL:n kevään 1982 pudotuspelien ensimmäistä kierrosta, ja paikallinen ylpeys New York Rangers oli kurittamassa Philadelphia Flyersia 7–3-lukemin.

Illan juhlituin sankari oli 26-vuotias laitahyökkääjä Mikko Leinonen. Kuusi maaliin johtanutta syöttöä antanut Leinonen rikkoi ottelussa NHL:n yhden pudotuspeliottelun syöttöennätyksen. Aiemmin viiteen syöttöön olivat pystyneet muun muassa Maurice Richard ja Wayne Gretzky.

38 vuotta myöhemmin Leinonen kertasi MTV Urheilun pyynnöstä tapahtumia NHL-ennätyksensä vuosipäivänä. Muistot ovat lämpimät, vaikkei vuosipäivä ollut ennen yhteydenottoa käynyt mielessä.

– Jos oikein muistan, kuudennen syötön jälkeen ennätyksestä kerrottiin yleisölle ja yleisö nousi seisomaan. Sitten peli jatkui. Kyllä se huomioitiin isosti. NHL:ssä yleensä arvostetaan aika kovasti näitä ennätyksiä, Leinonen sanoo.

– Siitä on jäänyt hyvät muistot. Peli sentään voitettiin. Play off -peli kun oli kyseessä, pelkästään voitosta pelattiin. Se oli mukavaa, kun sivutuotteena tuli tämmöinen henkilökohtainen juttu, että peli jää elämään.

”Vanha pakki” avasi pelin

Rangers oli hävinnyt pudotuspelisarjan kotiavauksessa, joten toisessa ottelussa oli revanssin paikka. Philadelphia siirtyi kuitenkin ottelussa johtoon vain 48 sekunnin pelin jälkeen. Vain reilua minuuttia myöhemmin Leinonen otti tahtipuikon haltuunsa.

Leinonen sanoo, etteivät ottelun maalit ole jääneet tarkasti muistiin. Ensimmäisen hän kuitenkin muistaa.

– Ensimmäinen maali oli aika legendaarinen. Menetin kiekon, ja vanha pakki teki ainoan maalinsa koko kaudella. Se on jäänyt isona mieleen. Se ei montaa maalia sinä vuonna tehnyt.

Leinosen mainitsema vanha pakki oli Carol Vadnais, tuohon aikaan 36-vuotias kanadalainen, jolle maali oli pudotuspeleissä kauden ainoa. Runkosarjassa Vadnais oli osunut viidesti.

Syöttöpiste merkittiin Leinoselle, kun Philadelphian puolustaja kaatoi hänet keskialueella ja verkkaisesti takaa tullut Vadnais nappasi kiekon ja laukoi sen siniviivan jälkeen verkkoon.

Kärpistä tuttu kuvio

Rangersin ylivoima oli yskinyt ensimmäisessä ottelussa, mutta toisessa tahti oli toinen. Eikä vähiten Leinosen ansiosta. Ottelun 3–1- ja 4–1-maalit syntyivät ylivoimalla lähes identtisellä kuviolla. Leinonen lähetti siniviivan tuntumasta kovan lämärisyötön maalille ohjattavaksi, ja numerot muuttuivat tulostaululla.

– Ei se ollut suoraan kuvioitu, mutta ne ketkä tiesivät, mitä teen, osasivat sitä odottaa. Se oli aikanaan meillä Kärpissä käytössä. Valelaukaukset, jotka sitten ohjureiden kautta tai jotain muuta kautta menivät maaliin.

Sama ylivoimakuvio tuotti myös historiallisen kuudennen syöttöpisteen, kun kolmatta erää oli pelattu 17.03. Kiekko kimpoili Leinosen lämäristä maaliin, ja maali merkittiin Ed Johnstonelle. Ennätyksen syntyminen valkeni Leinoselle kuitenkin vasta hetken kuluttua kuulutuksesta.

– Ei ollut hajuakaan siinä kohtaa kun peli kävi, että olisi joku tämmöinen ennätys, Leinonen kertoo.

– Kolmannessa erässä olisin pystynyt tekemään lisääkin, mutta ei niitä voi alkaa tilailemaan. Ne tulevat, jos ovat tullakseen.

Ottelun jälkeen valmentaja Herb Brooks kehui suomalaissentteriään maasta taivaisiin.

– Mikko on uskomaton kiekon kanssa, Brooks sanoi New York Timesin mukaan.

Kapteeni Barry Beck oli runollisempi.

– Kaikki, mihin hän koski muuttui kullaksi.

”Rangers oli ykköspaikka”

Rangers eteni otteluparista lopulta jatkoon voitoin 3–1. Seuraavalla kierroksella vastaan asettunut paikallisvastustaja New York Islanders oli kuitenkin liian vahva. Kuten oli pudotuspeleissä kaikilla kolmella kaudella, jotka Leinonen pelasi Rangersissa. Rangersin ja Islandersin taistot ovat kuitenkin jääneet mieleen upeina kokemuksina.

– Voi sanoa, että ne olivat Tappara–Ilves-peleihin rinnastettavissa. Paikallispelissä on aina eri tunnelma, kuin jos joku tulee Kanadasta tai länsirannikolta. Kansa oli villinä ja kaikki viimeisen päälle. Siinä tuli kaikki urheilun elementit. Kun sen voitti, oli ihan kiva kävellä pukukoppiin. Jos hävisi, tunsi vähän toiseen suuntaan.

Leinonen siirtyi Suomeen ja Kärppiin kaudeksi 1984–1985. Kärppien pudottua pudotuspeleistä hän palasi NHL:ään ja Washington Capitalsiin, jota edusti kevään muutamassa ottelussa. Leinonen kertoo, että jatko NHL:ssä olisi ollut mahdollinen, mutta muut asiat alkoivat painaa vaakakupissa.

– Ikää alkoi olla sen verran, että ajattelin, että täytyy jossain kohtaa mennä siviilitöihin. En halunnut jäädä siihen ruljanssiin. Siinä vaiheessa oli kaksi lasta ja kolmas syntyi 1986. Se ei ole perheelle mitään herkkua, jos joutuu kauppatavaraksi.

Kaikesta huolimatta Rangersissa vietetyt kaudet ovat jääneet mieleen hienona muistona.

– Rangers oli ihan ykköspaikka NHL:ssä. Sitä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä, jos siihen seuraan pääsee. New York on hyvä paikka pelata. Siellä on kovat fanit ja kulttuuri, menestystä odotetaan. Sen takia se ei ole niin helpolla saavutettavissa, paineet ovat kovat.

Kaikkiaan Leinonen pelasi NHL:ssä 162 runkosarjan ottelua, joissa teki pisteet 31+78. 20 pudotuspeliottelussa tehoja syntyi 2+11.

Tunteikas paluu kotiareenalle

Leinonen lähti New Yorkista kolmen kauden jälkeen, mutta on palannut kaupunkiin uransa päätyttyä, viimeksi pari vuotta sitten. Ennätysmies muistetaan kaupungissa yhä.

– Kyllä siellä vanhemmat ihmiset vielä tunnistaa. Ei ole näkö niin paljon muuttunut.

Ennallaan on säilynyt myös Madison Square Garden, joka palvelee edelleen Rangersin kotiareenana. Legendaarisen näyttämön näkeminen nostaa tunteet pintaan.

– Ei siellä ole muuttunut oikein mikään. Siksi se onkin niin perinteinen paikka. On hieno tunne mennä sinne, kun tuntuu, että olisi mennyt 40 vuotta taaksepäin, Leinonen sanoo.

– Pääsisäänkäynnit ovat samat, hissit vievät ylös katsomoihin. Samoja hotelleja ja parkkitaloja on ympärillä. Se on ihan sama laitos, se kai siitä legendaarisen tekeekin.

Gretzky nousi rinnalle

Leinonen uskoo, että hänen ennätyksensä tullaan vielä rikkomaan, koska ”ennätykset ovat tehty rikottaviksi”. Vaikeaa se kuitenkin tulee olemaan, sen hän myöntää.

– Pelkkiä syöttöjä on vaikea saada. Yleensä tehdään tehot 2+3 tai 3+3. Mutta on teknisesti vaikeampaa saada syöttöjä, Leinonen sanoo.

– Vaikea sanoa, kuinka kauan se kestää. Toivottavasti nyt vähän aikaa vielä.

Leinonen sai pitää ennätystä yksin hallussaan reilun viiden vuoden ajan. Sitten Wayne Gretzky, jolta Leinonen aikoinaan vei ennätyksen, tuli rinnalle. Edmontonissa pelannut Gretzky keräsi 9. huhtikuuta 1987 tehot 1+6 ottelussa Los Angeles Kingsiä vastaan.

Sen lähemmäksi Leinosta ei kukaan ole päässyt.


Mikko Leinonen

SM-liigan runkosarjassa 220 ottelua, joissa 123+136 tehopistettä.

SM-sarjassa 69 ottelua tehoilla 43+24.

NHL:n runkosarjassa 162 ottelua ja 31+78 tehopistettä.

Kolme Suomen mestaruutta, Ruotsin mestaruus.

111 maaottelua.

Suomen jääkiekkoleijona numero 101.


Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja