Karmea selkäsauna oli osin kylmän valinnan syytä – Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sai todeta Puolassa karun tosiasian: "Siihen on totuttauduttava"

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva oli vakavana Puolan Gdanskissa kärsityn 1–5-tappion jälkeen. Varamiehinen ryhmä ei pystynyt pitämään lukemia siedettävinä kovatasoista maajoukkuetta vastaan.

Suomi jäi ottelussa materiaaliltaan ylivertaista Puolaa vastaan pahasti alakynteen. Murskatappio oli kuin muistutus ajoista ennen Markku Kanervan päävalmentajakautta. Hänen edeltäjänsä Hans Backe oli ruorissa maaliskuussa 2016 Puolassa pelatussa maaottelussa, joka päättyi 0–5-tappioon.

Kamil Grosicki teki siinä ottelussa kaksi maalia. Keskiviikkona Grosicki pani vielä paremmaksi ja paukutti hattutempun ensimmäisen 38 minuutin aikana.

–  Vastustaja oli parempi joka osa-alueella ihan perusasioissa: syöttötyöskentelyssä, kaksinkamppailuissa, fyysisellä puolella. Juoksunopeus, joka heillä tänään oli kentällä, emme me oikein pysyneet mukana siinä, Kanerva myönsi MTV Urheilulle ottelun jälkeen.

0–3-tappioasemasta toiselle puoliajalle lähtenyt Suomi muutti ryhmitystään ja sai paremmin pelin juonesta kiinni, kun Puolan intensiteettikin oli jo laskenut. Tästä huolimatta myös jälkimmäinen 45 minuuttia meni isännille 2–1, ja ottelu päättyi Huuhkajien kannalta murskaavasti 1–5-tappioon.

Uransa toista maaottelua pelanneen Ilmari Niskasen komea maali, kierteinen vasemman jalan laukaus takanurkkaan, antoi vahvoja viitteitä laiturin ratkaisupotentiaalista maajoukkuetasolla.

Niskasen maali jäi ainoaksi ohueksi rohkaisevaksi sivujuoneksi Gdanskin synkässä illassa.

Varamiehisyys kostautui

Kanerva valitsi maaottelun Puolaa vastaan avauskokoonpanon, josta todennäköisesti vain 1–2 pelaajaa aloittaa sunnuntaina kilpailullisessa Kansojen liigan ottelussa Bulgariaa vastaan.

Se oli kylmä, laskelmoitu valinta.

– Kyllä se oli etukäteen mietitty, että me tarvitsemme kilpailullisiin Kansojen liigan peleihin tuoreita jalkoja kentälle ja parhaat, kyvykkäimmät pelaajat, Kanerva totesi.

Varamiehinen ryhmä maailmanluokan vastustajaa vastaan osoittautui tuhoisaksi yhdistelmäksi. Suuren osan taso ei yksinkertaisesti riittänyt alkuunkaan Puolan rynnistyksessä.

– Aika paljon oppia saatiin. En kyllä ihan tällaista selkäsaunaa kyllä odottanut.

– Mutta tämä antoi hyvän sauman tietyille pelaajille antaa niitä näyttöjä. Tietysti se ei ollut helppo paikka, jos ajatellaan vastustajan tasoa, mutta siihen on totuttauduttava, jos ajatellaan EM-kisoja, Kanerva muistutti.

Puolaa vastaan pulassa olivat erityisesti 3–5–2-ryhmityksen laitapuolustajat Juha Pirinen ja Nikolai Alho. Tilannetta paikattiin toisella puoliajalla ottamalla käyttöön tutumpi peliryhmitys 4–4–2.

– Oli ihan selvää, että meillä oli ongelmaa laitapuolustamisessa, ja oli tiedossa, että Puola luo siellä alueellisia ylivoimia. Sitä vahvistettiin laittamalla neljän pelaajan keskikenttä siihen. Laitapakit saivat enemmän tukea. Se oli sitten keskustan puolustamisesta vähän enemmän pois, mutta kaikissa ryhmityksissä on omat hyvät ja huonot puolensa, Kanerva tuumaili.

Maaleja Huuhkajat-luotsi ei kuitenkaan halunnut laittaa pelisapluunan piikkiin, vaan katsoi niiden syntyneen enimmäkseen pelaajien henkilökohtaisista virheistä ja huonosta tilannepelaamisesta.

Joukkue vahvistuu huomattavasti

Tim Sparvin johtajuutta kaivattiin keskikentällä. Samaa voi sanoa Teemu Pukin nopeudesta ja liikkeestä hyökkäyspäässä. Kumpikin jätti Puolan-reissun väliin eri syistä.

Sparv on pelikunnossa ja lähes varmuudella mukana Kansojen liigan otteluissa. Pukilla on päällä antibioottikuuri jalan tulehduksen parantamiseksi.

– Näillä näkymin Tim liittyy joukkueeseen perjantaina. Teemun tilannetta tarkkaillaan. Parempaan suuntaan on menossa. Kyllä mulla vahva usko ja toive on, että sunnuntaina he ovat mukana ja täydessä pelikunnossa, Kanerva luotasi.

Bulgariaa vastaan avaukseen palannevat myös ykkösvahti Lukas Hradecky, luottotopparit Joona Toivio ja Paulus Arajuuri sekä keskikentän moottori Glen Kamara.

Gdanskissa kärsitty murskatappio haavoitti Huuhkajia henkisesti. Nyt Kanervalla on urakkana parsia joukkueen itseluottamus riittävän eheäksi sunnuntain otteluun.

– On ennen kaikkea minun, valmennustiimin ja oikeastaan koko joukkueen tehtävä nousta tästä. Henkistä kanttia nyt koetellaan, se on ihan selvä. Mä uskon ja luotan, että me pystymme parempaan noissa tulevissa peleissä.

Bulgaria ja Irlanti eivät ole Puolan tasoisia jalkapallon suurmaita. Suomi lähtee ohuena suosikkina kumpaankin otteluun Helsingissä.

– Tämä joukkue osaa pelata, Kanerva muistutti.

Lue myös:

    Uusimmat