Kari Lumikero kertoi tsunamin tuhoista ensimmäisenä: Tuskin enää palaan Khao Lakiin

Tapaninpäivänä vuonna 2004 merenalainen maanjäristys aiheutti valtavia hyökyaaltoja, jotka kylvivät tuhoa Kaakkois-Aasian rannoilla. Luonnonkatastrofissa kuoli yli 200 000 ihmistä, heistä 179 oli suomalaisia.

MTV:n toimittaja Kari Lumikero oli ensimmäinen suomalaistoimittaja, joka saapui Thaimaahan tsunamin jälkeen. Päätös Lumikeron lähettämisestä tehtiin samana päivänä, kun tuhoisat aallot olivat vyöryneet rannoille.

– Minulla oli yhteyksiä eri tahoihin, joilla taas oli yhteyksiä Thaimaahan, jopa sellaisiin, jotka olivat olleet Khao Lakissa. Heillä oli se käsitys, että onnettomuus oli paljon pahempi, mitä viranomaiset antoivat Suomessa ymmärtää, kertoo Lumikero.

Lumikero lennätettiin liki tyhjällä matkustajakoneella Phuketin kentälle ja lentoasemalle päästyään paljastui karmea totuus kokonaisuudessaan.

– Muutamassa minuutissa selvisi, mistä oli kysymys. Monet suomalaiset, jotka ilmeisesti tunnistivat minut telkkarista, tulivat hädissään juttelemaan ja kertoivat, että heillä on sukulaisia, tuttavia ja ystäviä kadoksissa. He kertoivat, että suomalaisten asuttama hotelliranta Khao Lakissa oli käytännössä täysin tuhoutunut, kertoo Lumikero.

Poika paljain jaloin Phuketin asemalla

Asemalle oli jo ryhdytty evakuoimaan turisteja, osa heistä oli saapunut paikalle oma-aloitteisesti. Lumikeron mukaan asemalla oli satoja ihmisiä, jotka olivat uhreja ja omin silmin nähneet vesimassat ja niiden aiheuttamat hirveydet. Yksi heistä oli silloin 13-vuotias Joakim Järvinen, joka on jäänyt monille uutisia silloin seuranneelle mieleen.

– Haastattelin hänet silloin lentokentällä, hänellä oli liian iso puku päällä, hän oli paljain jaloin, kengät olivat jääneet jonnekin matkan varrelle. Tästä pojasta tuli herättävä symboli tälle onnettomuudelle. Tsunamissa Joakim joutui perheestään erilleen ja siellä lentokentällä hän oli yksin. Kun Joakim lähti sillä evakuointikoneella kohti Helsinkiä, hän oli siinä uskossa ja pelossa, että kaikki muut perheenjäsenet olivat kuolleet, kertoo Lumikero.

Lumikeroa arvosteltiin ankarastikin siitä, että oli haastatellut poikaa, mutta se oli kuitenkin hänen oma tahtonsa.

– Hän nimenomaan halusi sitä, koska halusi kertoa television kautta isovanhemmilleen, että ainakin hän oli hengissä, sanoo Lumikero. Joakimin vanhemmat ja pikkuveli kuitenkin selviytyivät tsunamista hengissä, mutta loukkaantuneina.

Ruumiita oli kaikkialla

Selviydyttyään Khao Lakiin Lumikerolle valkeni koko tuho kokonaisuudessaan. Tuhoalueella pystyi kulkemaan vapaasti, vaikka paikalla oli sotilaita ja poliiseja. Hengissä selviytyneistä osa oli kuljetettu sairaaloihin, osa oli lähtenyt jo Phuketin lentoasemalle, mutta osa vielä odotti kuljetusta.

– Siellähän oli ihmisiä, jotka odottivat yhä kuljetusta pois sieltä, mutta heidän kanssaan en tietenkään siinä tilanteessa jutellut, monet olivat aivan epätoivoissaan ja menettäneet läheisiään, kertoo Lumikero. Juttuseuraa löytyi viranomaisista ja matkailualan ihmisistä. Kaiken kaaoksen keskellä oli tuhansia ruumiita.

– Niitä oli joka paikassa, maassa, merellä, ojissa, puissa ja pelloilla, kaikkialla. Sotilaat keräsivät näitä ruumiita riveihin ja niitä lähdettiin viemään joko sairaalan kylmätiloihin tai temppelialueille, kertoo Lumikero kokemuksestaan. Hän keskittyi kuitenkin tekemään työtään ihmetellen samalla, miten katastrofaalisesta asiasta oli kysymys.

– Jokainen toimittaja, joka menee tuollaiseen tilanteeseen, yrittää vain koota itsensä ja työskentelee niin tehokkaasti ja hyvin kuin vain mahdollista. Ja sehän se meidän rooli onkin siinä tilanteesta. Jälkeenpäin on kyllä tullut tilanteita, jolloin miettii, että huh huh, minkälaisessa tilanteessa sitä onkaan tullut oltua, sanoo Lumikero.

Koskettava dokumentti valmistumassa

Tapaninpäivänä tsunamista tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Vajaa kuukausi sitten Kari Lumikero palasi Khao Lakiin viikoksi kuvaaja Aki Blombergin kanssa.

– Palasin sille rannalle, missä miltei kaikki suomalaiset ja miltei kaikki ruotsalaiset saivat surmansa. Se oli sen verran voimakas kokemus, että päätin, etten taida enää Khao Lakin alueelle mennä. Kaikki muistot tulivat mieleen ja se oli kyllä hyvin raskasta. Olin huomaavinani, että vaikka sinne matkoja myydään, niin ei siellä paljon meidän maanmiehiä näkynyt, ainakaan silloin kun me olimme paikalla, sanoo Lumikero.

Kari Lumikero on valmistellut tsunamikatastrofista dokumenttia, jossa nähdään presidentti Sauli Niinistön kertomus tsunamikokemuksestaan, Järvisen perheen tarina ja kuullaan äidin tarina siitä, miten voi selviytyä, kun muu perhe menehtyy katastrofissa.

– Täytyy sanoa, että kun tämän naisen kanssa puhui, niin täytyy sanoa, että kyllä ihminen on ihmeellinen. Miten monilla on sellainen kyky nousta vaikeista tilanteista ja katsoa eteenpäin ja päästä näiden hirvittävien taisteluiden ja muistojen yli, sanoo Lumikero.

Tsunami-dokumentti Surun aalto nähdään MTV3-kanavalla keskiviikkona 17. joulukuuta klo 21.00.

Lue myös:

    Uusimmat