Mainos

Karhukannasta syntyi iso riita

Karhunmetsästäjät ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ovat riitautuneet karhukantalaskelmista.

Metsästäjät uhkaavat lopettaa petohavaintoja keräävän yhdysmiesverkoston ellei laskentamenetelmiä pikaisesti uudisteta.

Metsästyksen yhteydessä kerättyjen tietojen valossa ainakin Itä-Suomen karhukannan uskotaan olevan jopa kaksinkertainen virallisiin lukuihin verrattuna.

Pohjois-Karjalassa metsästäjät laskivat pentueiden määrät kahtena ensimmäisenä jahtipäivänä. Havaintoja tehtiin peräti 76 karhupentueesta mikä merkitsisi noin 750 karhun kantaa yhteen maakuntaan.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen virallinen luku on puolta pienempi. Laitos on epäillyt, että metsästäjien havainnoissa on paljon päällekkäisyyksiä ja se tulkitseekin havaintoja omilla menetelmillään.

Metsästäjät pitävät virallista karhulukua irvikuvana ja mitta täyttyi tänä syksynä jahtikauden päätöspalaverissa.

RKTL joutuneekin nyt tarkistamaan menetelmiään ja varsinkin syksyn pentuehavaintojen merkitys joudutaan huomioimaan.

Aselepoa haetaan marraskuussa pidettävässä tapaamisessa. Siellä RKTL esittelee uuden internetpohjaisen havaintojen keruumenetelmän, jonka toivotaan poistavan nykyisiä ongelmia.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.