Karannut belgialaispedofiili kiinni

Belgian tunnetuin pedofiili Marc Dutroux saatiin illalla kiinni muutamia tunteja kestäneen pakomatkan jälkeen. Poliisi tavoitti Dutroux'n Neufchateaun läheltä Belgian kaakkoisosassa.

Dutroux'n dramaattinen pako tutkintavankeudesta järkytti koko Belgiaa ja nostatti heti vaatimuksia sisä- ja oikeusministerien erosta. Belgian pääministeri Jean-Luc Dehaene ilmoitti myöhemmin illalla, että maan sisä- ja oikeusministeri eroavat Dutroux'n paon vuoksi.

Belgian poliisin mukaan Dutroux pakeni Neufchateaun käräjäoikeudesta kello kolmen tienoilla torstaina iltapäivällä. Belgian radion mukaan Dutroux riistäytyi irti häntä käräjäoikeustalossa valvoneen poliisin otteesta ja sai pakotetuksi itselleen poliisin pistoolin. Aseistautuneena hän hankki itselleen pakoauton ja lähti karkuun takaa-ajajia.

Pakomatkan aikana Dutroux hankki vielä toisen pakoauton, mutta jatkoi matkaansa jalan, kun ajoneuvo oli juuttunut mutaan metsätiellä. Metsällä liikkuneet näkivät pakenijan ja hälyttivät paikalle poliisit.

Pidätettynä elokuusta 1996

Dutroux pidätettiin elokuussa 1996 syytettynä kuuden lapsen sieppaamisesta ja heistä neljän surmaamisesta vuosina 1995 ja 1996. Belgian radiouutisten mukaan Dutroux pakeni kahdelta poliisilta, jotka vartioivat häntä. Hänen onnistui anastaa toiselta poliisilta pistooli. Hän varasti myös itselleen pakoauton.

Neufchateau sijaitsee lähellä Luxemburgin rajaa, ja Belgian poliisi antoi heti kansainvälisen etsintäkuulutuksen Dutroux'sta ja pakoautosta.

Poliisi perusti Brysseliin kansallisen koordinointikeskuksen, josta Dutroux'n etsintöjä johdetaan. Etsintöihin osallistui helikoptereita ja tiedustelukoneita. Radiossa haastatellut belgialaiset kertoivat, etteivät hän voi uskoa tietoa pakenemisesta. Tv ja radio keskeyttivät heti normaalin ohjelmansa kertoakseen paosta.

Tiukasti vartioituna

Poliisi on vartioinut Dutroux'ta tiukasti pedofiilijutun tutkimusten aikana. Hänet on varustettu käsiraudoin ja luodinkestävin liivein aina, kun häntä on siirretty paikasta toiseen. Myös häntä saattavilla poliiseilla on ollut luodinkestävät liivit.

Pedofiiliskandaali on aiheuttanut shokkiaallon yhteiskunnassa. Vuoden 1996 lokakuussa lähes 300 000 ihmistä marssi läpi Brysselin vastalauseena viranomaisten kyvyttömyydelle pysäyttää Dutroux ajoissa.

Dutroux tuomittiin ensimmäisen kerran vankeuteen jo 1989 lasten raiskaajana ja hyväksikäyttäjänä. Hän sai tuolloin 13 vuoden tuomion, josta hän istui vain kolme vuotta.

Dutrouxin tapauksesta tehty parlamentaarinen tutkimus osoitti, ettei Dutrouxin johtama pedofiilirengas saanut järjestelmällistä tukea viranomaisilta. Sitä vastoin poliisin tehottomuus osoittautui yhdeksi syyksi sille, ettei Dutrouxia saatu aiemmin kiinni. Yhtenä syynä pidetään myös sitä, että Belgian kolmen erillisen poliisilaitoksen välisessä yhteistyössä on puutteita.
(STT-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat