Käräjätuomari MTV:n erikoishaastattelussa: Oli kova paikka, kun pikkutyttö juoksi saliin kesken tuomion lukemisen

Petra Spring
Käräjätuomari Petra Spring kertoo tuomarin ammatista Rikospaikan haastattelussa.
Julkaistu 25.01.2018 06:27

MTV UUTISET

Käräjätuomari Petra Spring kertoo MTV3:n Rikospaikan haastattelussa, miltä tuntuu langettaa vankeusrangaistus. Hän kertoo yhdestä kerrasta, jolloin kesken tuomion lukemisen syytetyn pieni saparopäinen tyttö juoksi saliin ja tarttui isänsä jalkoihin kiinni. 

– Ei vankeusrangaistuksen langettaminen tunnu itsessään pahalta. Se on luonnollinen seuraus tutkinnan ja oikeudenkäynnin jälkeen, 14 vuotta käräjätuomarina työskennellyt Petra Spring kertoo Rikospaikan haastattelussa.

Näin ei aina kuitenkaan ole. Spring muistaa tapauksen, jossa hän oli julistamassa 3-4 vuoden tuomiota tapon yritykseen syyllistyneelle miehelle.

– Yht’äkkiä sieltä aukesi ovi, enkä ehtinyt tehdä yhtään mitään. Sieltä juoksi kolmevuotias pieni tyttö saparot heiluen sen isän jalkoihin kiinni ja isä alkoi siinä itkemään. Se oli tiukka paikka, Spring kertoo ohjelmassa.

Haastattelussa puidaan myös esimerkiksi rikoksia ja niistä langetettavia rangaistuksia sekä sitä miten tuomarit arvioivat asianosaisten kertomusten totuudellisuutta.

Lue mediatuomareista lisää:

17.3.2017: Hovioikeuden raportti: Suomeen tarvitaan mediatuomareita

Spring on ollut mukana hankkeessa, jossa on ehdotettu Suomeen mediatuomareita. Sen tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten osallistumista julkiseen keskusteluun ilman, että riippumattomuus ja puolueettomuus kärsivät.

Jutun yllä olevalta videolta voit katsoa käräjätuomari Petra Springin pitkän erikoishaastattelun. ​​​​​​​

Tuoreimmat aiheesta

Rikos