Käräjäoikeus päättää Auerin korvauksista –  vaatii 2,5 miljoonaa euroa

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään päätöksensä Anneli Auerin niin sanotuista koppikorvauksista. Miehensä murhaan syyttömäksi todettu Auer ehti istua Valtiokonttorin mukaan vankilassa 611 päivää.

Hänelle maksettiin tuolta ajalta yhteensä noin puoli miljoonaa euroa koppikorvauksia ja tulojen menetyksiä. Nyt hän vaatii korvaussumman korottamista liki 2,5 miljoonaan euroon.

Auer laskee, että vankeuspäiviä kertyi yli tuhat, kun otetaan huomioon ne päivät, joiden aikaan hän oli murhasta tutkintavankeudessa ja istui samalla seksuaalirikostuomiotaan.

–  Jos murhatutkintavankeutta ei olisi ollut, olisin päässyt koevapauteen (seksuaalirikostuomiosta) jo aiemmin. Olisin voinut myös hakea avotaloon, jossa perhevapaat olisivat olleet pidemmät ja jossa olisin voinut opiskella ja työskennellä, Auer sanoi joulukuussa käräjillä.

Auer perustelee korvausvaatimustaan myös liiketoimintasuunnitelmallaan, jonka mukaan hänen pyörittämänsä verkkosivustot olisivat tuottaneet ainakin yli 700  000 euroa viidessä vuodessa. Tältä osin hän vaatii valtiota maksamaan tulojen vähentymisestä 400  000 euroa vähennettynä jo maksetulla 57  000 eurolla.

Valtio ei usko, että Auerin nettiyritys olisi jatkanut kasvuaan, ja pitää Auerin vaadetta perusteettomana.

Oikeusprosessi kesti vuosia

Auerin mies surmattiin perheen kotona joulukuussa 2006. Auer vangittiin murhasta epäiltynä vasta noin kolme vuotta myöhemmin.

Käräjäoikeus tuomitsi Auerin elinkautiseen vankeuteen loppuvuodesta 2010, mutta kesällä 2011 hovioikeus katsoi Auerin syyttömäksi. Korkein oikeus palautti murhajutun uudestaan käräjille uusien todisteiden takia.

Toisellakin kierroksella Auer tuomittiin käräjillä ja katsottiin syyttömäksi hovissa. Korkein oikeus ei antanut syyttäjille enää valituslupaa, ja Auerista tuli virallisesti syytön joulukuussa 2015.

Murhajutun jatkuessa Auer tuomittiin kuitenkin vankilaan muun muassa lapsiin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista. Auer on suorittanut tuomion, mutta haki siihen purkua korkeimmasta oikeudesta. Korkein oikeus hylkäsi purkuhakemuksen toissa vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat