Anneli Auer ei aio valittaa käräjäoikeuden korvauspäätöksestä hoviin – "Keskityn sen sijaan elämäni uudelleenrakentamiseen"

Anneli Auer ei aio valittaa käräjäoikeuden korvauspäätöksestä hovioikeuteen. Auer kertoo asiasta tiedotteessa.

– Keskityn sen sijaan elämäni uudelleenrakentamiseen ja toisen, edelleen lainvoimaisen hyväksikäyttötuomion kumoamiseen, kun sen aika tulee, Auer kertoo.

Auer sai vuonna 2013 hovioikeudessa 7,5 vuoden tuomion muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, törkeistä raiskauksista ja törkeistä pahoinpitelyistä. Hän vaati hovioikeuden tuomion purkamista, mutta KKO hylkäsi vaatimuksen vuonna 2016 antamallaan päätöksellä.

Auer todettiin lopullisesti syyttömäksi miehensä murhaan joulukuussa 2015, yhdeksän vuotta veriteon jälkeen. Valtiokonttori maksoi hänelle lähes 490 000 euroa 611 päivältä, jotka hän vietti vankeudessa ennen hovioikeuden vapauttavaa päätöstä.

Auer vaati käräjäoikeudessa noin 2,5 miljoonan euron lisäkorvauksia. Varsinais-Suomen käräjäoikeus korotti Auerin kärsimyskorvausta noin 20 000 eurolla, mutta määräsi samalla hänet maksamaan valtiolle noin 17 000 euron korvaukset oikeudenkäyntikuluista.

Auer on aiemmin ilmaissut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen. Auer kirjoittaa tiedotteessaan, että ei koe saaneensa käräjäoikeudelta puolueetonta tuomiota.

– Katson että asiani saama runsas negatiivinen julkisuus on vaikuttanut myös tuomareiden ennakkoasenteisiin. En usko tällä nykyisellä historiallani saavani oikeutta myöskään hovioikeudelta, Auer kirjoittaa.

Kymmeniä poliiseja syytteeseen Auer-urkinnasta 1:28

Lue myös:

    Uusimmat