Kanta-Hämeen käräjäoikeus on antanut tuomionsa llmavoimien toissa vuoden päättöharjoituksen tapahtumista. Jutussa oli kyse varusmiesten kylmettämisestä lumessa ja avannossa.
Harjoituksessa kiinni otetuille varusmiehille pidettiin taktisia puhutteluja. Niiden aikana heitä kylmetettiin muun muassa makuuttamalla maassa vähissä vaatteissa, hieromalla lunta paljaille jaloille ja seisottamalla avannossa esimerkiksi sääreen asti.
Oikeus tuomitsi kaksi kouluttajana toiminutta ammattisotilasta sakkoihin, mutta hylkäsi muiden syytteet. Sakkorangaistusta vaadittiin kaikkiaan 21 ihmiselle, joista 18 oli varusmiehiä.
Luutnanttikaksikko tuomittiin pahoinpitelyistä ja palvelusrikoksista. Heistä toinen sai 80 päiväsakkoa, mikä tekee maksettavaa 480 euroa, ja toinen 60 päiväsakkoa, josta hänen tuloillaan tulee maksettavaa 2 460 euroa.
Kouluttajat velvollisia puuttumaan
Tuomiossa todetaan, että harjoituksessa varusmiesten kouluttajina toimineiden luutnanttien on pitänyt tuntea palvelusturvallisuuteen, Puolustusvoimien normeihin, sodan oikeussääntöihin sekä sotavankien kohteluun liittyvät perusasiat.
Kouluttajina he ovat olleet velvollisia seuraamaan, valvomaan ja tarvittaessa puuttumaan kaikkien tilanteeseen liittyneiden varusmiesten toimintaan.
Oikeuden mukaan syytettyinä olleiden varusmiesten kertomuksista on ilmennyt heidän luottaneen siihen, että kouluttajat puuttuvat heidän toimiinsa ja lopettavat ne tarvittaessa, jos ne eivät ole oikein, sallittuja tai ylittävät rajan.
