Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään kansanedustaja Timo Vornasen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen helsinkiläisbaari Ihkuun liittyvistä tapahtumista. MTV Uutisten kokeneet rikostoimittajat Tiia Palmén ja Pekka Lehtinen arvioivat Vornasen tuomiota tuoreeltaan.
Kansanedustaja Timo Vornanen ampui taskupistoolilla maahan baarin edustalla ja osoitteli sillä ihmisiä. Tapahtumat ajoittuvat viime vuoden huhtikuun loppuun.
Käräjäoikeus hyväksyi pääosin kansanedustaja Timo Vornasta vastaan
esitetyt syytteet, ja tuomitsi Vornasen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Vornanen myös menetti baarissa mukanaan kantamansa aseen.
Rikostoimittaja Pekka Lehtisen mukaan tuomio kertoo siitä, että käräjäoikeus katsoi Vornasen toiminnan aiheuttaneen vakavaa vaaraa paikalla olleille.
Pekka Lehtinen totesi, että koko Vornasen puolustus nojasi tapauksessa hätävarjeluun, ja käräjäoikeus ei antanut tälle mitään painoarvoa.
Oikeus jopa ylitti tuomissaan syyttäjän vaatimuksen viidestä kuukaudesta, ja tuomitsi Vornasen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Rikostoimituksen päällikkö Tia Palmén puolestaan kiinnitti huomiota tuomiossa Vornasen vaatimukseen tuomion lieventämisestä tapauksen saaman suuren julkisuuden takia.
– Oikeus totesi päinvastoin, ettei ole mitään perusteita kohtuullistaa, sillä Vornanen on yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa.
– On luonnollista, että tapausta kuuluukin käsitellä julkisuudessa.
Prosessi saanee jatkoa
Palmén ja Lehtinen arvioivat, että Vornanen hyvin todennäköisesti valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.
– Vornanen on itse sanonut harkitsevansa eroa kansanedustajan tehtävästä vasta sitten, jos hänelle tulee lainvoimainen vankeustuomio. Tämä tuomio ei ole lainvoimainen.
