Kansleriehdokkaat eivät usko Sailaksen lääkkeisiin

Helsingin yliopiston kansleriehdokkaat tyrmäävät Sailaksen työryhmän kaavailemat opintotuen leikkaukset.

Helsingin yliopiston kansleriehdokkaat ovat liittyneet valtiosihteeri Raimo Sailaksen työllisyystyöryhmän raportin arvostelijoihin.

Erityisen penseästi he suhtautuvat työryhmän ajatuksiin opintotuen muuttamisesta lainaksi. Kansleriehdokkaat esittivät kantojaan yliopiston järjestämässä vaalipaneelissa tänään.

Vararehtori Raija Sollamo korottaisi nykyistä opintotukea siten, että ainakin kandidaattivaiheen ajan opiskelijoilla olisi mahdollisuus päätoimiseen opiskeluun. Opintotuen tulisi hänen mielestään olla vähintään työttömän peruspäivärahan tasolla.

Filosofian professori Ilkka Niiniluoto sen sijaan patistaisi opiskelijat alan töihin jo opintojen aikana. Hän kuitenkin myös muistutti, että suoritettavat opintoviikot opintotuen saamiseksi edellyttävät jo nykyisellään opiskelijoilta vastuullisuutta.

-Jos opintotuki ja asumislisä lopetetaan, kalliilta pääkaupunkiseudulta loppuvat opiskelijat kokonaan, maalaili puolestaan rehtori Kari Raivio.

Oikeustieteen professori Mikael Hide'n muistutti, etteivät Sailaksen lainakaavailut istuisi yhdenvertaisen opiskeluoikeuden muottiin.

Opiskeluajat sopivia

Sailaksen työryhmä pitää opintolainaa houkuttimena nopeuttaa opiskeluja. Taustalla on ajatus, että nykyisellään opiskelut kestävät liian pitkään.

Kansleriehdokkaat olivat pääosin sitä mieltä, ettei keskimääräinen, runsaan kuuden vuoden opiskeluaika ole liian pitkä. Niiniluoto ja Sollamo kiinnittäisivät Sailaksen tavoin huomiota lukion päättymisen ja yliopisto-opiskelun alkamisen välisen ajan lyhentämiseen.

Sollamo kuitenkin peräsi järjestelmään "järkevää joustavuutta", koska opiskeluaika on usein sidottu opiskelijan elämäntilanteeseen. Myös Hide'n korosti opiskelijoiden erilaisia lähtökohtia.

Raivio sen sijaan muistutti, että kansainvälisten tilastojen mukaan opiskeluajat ovat Suomessa eurooppalaisittain pitkiä. Hän epäili, että tulevassa hallitusohjelmassa ei enää kahden edellisen tavoin tyydyttäisi pelkästään "hurskaaseen toiveeseen" opiskelun nopeuttamisesta.

Kaiken kaikkiaan ehdokkaat olivat suurista linjoista varsin yksimielisiä. Kanslerina he käyttäisivät vaikutusvaltaansa muun muassa keskustelijoina ja yliopistojen puolestapuhujina.

Helsingin yliopiston vaalikollegio valitsee eläkkeelle jäävän kansleri Risto Ihamuotilan seuraajan perjantaina 11. huhtikuuta. Uuden kanslerin viisivuotinen virkakausi alkaa kesäkuun alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat