Kannelmäen kidutusmurhaaja vapaalle jalalle – surmasi raa'asti pilkkaavien puheiden takia

Niin kutsutun Kannelmäen kidutusmurhan toinen tekijä pääsee ehdolliseen vankeuteen, päätti Helsingin hovioikeus.

Mies syyllistyi vuonna 2005 maaliskuussa murhaan, josta hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Mies oli yhdessä rikostoverinsa kanssa surmannut entuudestaan tuntemansa miehen muun muassa lyömällä ja viiltelemällä häntä lukuisia kertoja.

Oikeus katsoi väkivallan olleen pitkäkestoista ja kidutuksen luonteista.

Raakaa väkivaltaa, syynä pilkalliset puheet

Kaleva kertoi, että mies surmasi rikoskumppaninsa kanssa uhrin, joka oli sidottu nippusitein ja jonka suun eteen oli laitettu maalarinteippiä.

Uhria lyötiin nyrkein ja metalliputkella, potkittiin päähän, löytiin vasaralla jalkoihin ja viilleltiin. Kahden tunnin väkivallan jälkeen mies jätettiin sohvalle. Uhri kuoli verenhukkaan, ja ruumiin aamulla havaittuaan miehet poistuivat paikalta.

Teon motiiviksi kerrottiin se, että uhri oli esittänyt pilkallisia huomautuksia erään tuttavan aiemmasta pahoinpitelystä.

Miesten mukaan tarkoitus ei ollut tappaa, joten he myönsivät vain törkeän kuolemantuottamuksen ja törkeän pahoinpitelyn. Teon yhteydessä oli nautittu alkoholia, ja miehen muistikuvat tapahtuneesta olivat hänen kertomansa mukaan heikot.

Nyt ehdolliseen pääsevä mies tuomittiin murhasta. Hänen rikostoverinsa tuomittiin syyntakeettomana tehdystä murhasta ja passitettiin mielisairalaan.

Perheellinen ja motivoitunut työntekoon

Mies on ollut vankeudessa nyt lähes 13 vuotta. Hovioikeus katsoi, että vankilassaoloajan pituus puolsi vapauttamista. Lisäksi mies oli osallistunut aktiivisesti vankilan työtoimintaan ja opiskellut.

Miehellä on puoliso ja kaksi lasta ja hän on motivoitunut työntekoon. Hänellä onkin hovioikeuden arvion mukaan tavanomaista paremmat edellytykset sopeutua siviilielämään.

Miehen vapauttamispäiväksi määrättiin 1. lokakuuta 2017, jolloin vankilassaoloaikaa tulee kertyneeksi noin 13 vuotta ja kuusi kuukautta. 

Lue myös:

    Uusimmat