Kannattaako asfaltilla juosta? Asiantuntija vastaa
Luonnonpolut ovat lihaksille hellempiä ja hyvällä tavalla haastavampia kuin asfalttitiet.
– Juoksuharrastuksen alussa asfaltilla juokseminen on haitallista jaloille, sillä keho ei ole tottunut niin koviin törmäyksiin. Tuhannet tärähdykset aiheuttavat kudoksiin lihaskipuina tuntuvia lihasvaurioita. Niistä palautuminen vie monta päivää, liikunnan erityisasiantuntija Matti Heikkilä sanoo.
Heikkilä suositteleekin juoksijoita suuntaamaan kivituhka-, puru- tai luonnonpoluille.
– Nekään eivät kuitenkaan saa olla liian pehmeitä. Liian pehmeä alusta venyttää ja kipeyttää akillesjännettä, kun jalka uppoaa syvälle alustaan.
Heikkilä itse on mieltynyt metsäpoluilla juoksemiseen.
– Siellä ihmisen on pakko keskittyä siihen, mitä tekee. Asfaltilla sitä vain lätkyttää menemään, mutta polulla pitää tietyllä tavalla skarpata. Koska siellä joutuu pidentämään ja lyhentämään askelia, syntyy uusia ärsykkeitä, jotka tekevät hyvää lihashuollolle.
Kuva: Colourbox.com
Miten lantio ja kädet otetaan mukaan juoksuun? Juoksuvalmentaja Kirsi Valasti neuvoi oikeaa tekniikkaa Huomenta Suomessa maaliskuussa 2014. Valasti kertoi myös, miksi treenitehojen vaihtelu on tärkeää ja miten juoksu vaikuttaa mielialaan. Katso video alta.
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää