Kannabiksesta apua kipuihin? Näin lääkekannabista käytetään Suomessa

Sativex on ensimmäinen kannabisvalmiste, joka on saanut myyntiluvan Suomessa. Sen käytön ei odoteta kuitenkaan laajentuvan, koska siitä on apua vain harvalle.

Lääkekannabista on myönnetty erityisluvalla MS-tautiin liittyvän lihasjäykkyyden lieventämiseen sekä erilaisten sairauksien aiheuttamiin vaikeisiin kroonisiin kiputiloihin, kun muu lääkitys ei auta.

– Kivun hoidossa edellytetään tavallisesti kipulääkärin kannanottoa, sanoo ylilääkäri Eeva Sofia Leinonen Fimeasta.

MS-tautia sairastavia on Suomessa noin 7000 henkilöä, joista harvan hoidossa on tarvetta lääkekannabikselle.

Myyntiluvasta ei suuria muutoksia

Myyntiluvan on saanut ainoastaan Sativex-suusumute, jonka käyttöaihe on hyvin rajallinen. Sativex on tarkoitettu MS-taudin kohtalaisen tai voimakkaan spastisuuden oireiden lievittämiseen muun lääkehoidon lisänä silloin, kun muut lääkkeet eivät auta riittävästi.

Lääkehoidon saa aloittaa ainoastaan neurologisista sairaalayksiköistä tai neurologian erikoislääkärin toimesta. Lääkkeestä on apua vain osalle potilaista.

– Näin ollen ei ole odotettavissa, että käyttö laajentuisi nykyisestä. Lääkettä toimitetaan apteekeista joko sähköisellä reseptillä tai huumausainelääkemääräyksellä. Näitä reseptilomakkeita lääkärit ja hoitopaikat tilaavat erikseen, Leinonen kertoo.

Lääkekannabista ei pidetä yleisesti tehokkaana

– Edelleen voi saada erityisluvalla valmisteita, jotka sisältävät kuivattua kannabiskasvin kukintoa. Näitä käytetään höyrystimellä hengittämällä tai kuumavesiuutteena. Lisäksi on olemassa suun kautta otettavia kapseleita, jotka eivät ole kasviperäisiä, vaan sisältävät jotain yksittäistä synteettistä kannabinoidia, Leinonen selvittää.

Viime vuonna myönnettiin 73 erityislupaa. Synteettisiä tabletteja määrätään vähän, vain kymmenen lupaa vuodessa.

– En ole nähnyt lääkärien asenteista tutkimustuloksia, mutta käsittääkseni asiantuntijat eivät pidä lääkekannabista yleisesti kovin tehokkaana kipu- tai lihasjäykkyyslääkkeenä. Kysymyksessä ei ole mihinkään tautitilaan ensisijainen lääke, vaan lääkekannabista harkitaan lisälääkityksenä silloin, kun muut lääkkeet eivät ole riittävästi tehonneet, Leinonen sanoo.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat