Kani- ja jyrsijäliiton puheenjohtaja ei tyrmää Prisman lemmikkikauppaa

Suomen kani- ja jyrsijäliiton hallituksen puheenjohtajan mukaan pieneläinten myynnin kieltäminen marketeissa voi johtaa pentutehtailuun.

Kerroimme aiemmin tänään Pohjois-Karjalan Osuuskaupan aikeista ottaa Joensuun Prismaan myyntiin pieneläimiä, kuten matelijoita, jyrsijöitä, kaneja ja akvaariokaloja.

Päätös on herättänyt sosiaalisessa mediassa paljon kritiikkiä ja huolta. Eettisen Eläinkaupan Sertifikaatin laatuvastaava Paula Hirsjärvi kertoi Helsingin Sanomille, etteivät he tue Prisman hanketta.

Sosiaalisessa mediassa on huolettanut muun muassa se, miten tilat sopivat eläimille ja kuinka kaupan hulina ja hälinä voivat niihin vaikuttaa.

Suomen kani- ja jyrsijäliiton hallituksen puheenjohtaja Laura Mehtonen ei ole vielä tutustunut Joensuun Prisman aikeisiin tarkemmin, muttei näe henkilökohtaisesti päätöstä välttämättä huonona asiana.

– Ajattelen, että kaupoista saa eläimille kaikki tarvittavat tarvikkeet ja opastuksen eläimenhoitoon, joka toimii hyvänä aloituspakkauksena lemmikin hankkimiseen. Toki siihen liittyy monia eettisiä pulmia, kuten se, onko myyminen kaupassa oikein, Mehtonen sanoo.

– Jos kaupoista lakkautetaan eläinmyynti, se on vaikea tilanne. Villi pentutehtailu voi lisääntyä, kuten on käynyt kissojen ja koirien kohdalla, hän arvioi.

Hyvät elinolot pitää taata

Mehtosen mukaan eläinten myyntitoiminnassa kaupoissa ei ole ongelmaa, jos eläintilat on varusteltu oikein eläinlajia varten.

– Jos kanit ja jyrsijät ovat esimerkiksi akvaariomallisessa tilassa, jossa ei ole lajityypillistä mahdollisuutta päästä piiloon, tilat ovat huonot eikä se ole hyvä asia, hän kertoo.

– Kanit ja jyrsijät ovat kuitenkin sopeutuvaisia eläimiä. Ne oppivat, että ihmisperhe on heidän laumansa eivätkä lasin takana olevat ihmiset ole enää uhka.

"Maltillisella harkinta-ajalla voitaisiin välttää heräteostosmyyntiä"

Karjalaisen mukaan Prisman päätöstä kommentoivia on huolettanut myös se, että eläimiä ostetaan hetken mielijohteesta. Mehtosen mukaan eläinkaupassa pitäisi kuitenkin varmistaa, ettei näin käy.

– Myyjien opetuksessa pitäisi käydä läpi, mitkä ovat ostajan perusteet hankkia eläin ja mikä on liian heppoinen peruste. Voidaanhan eläimiä ostaa heppoisin perustein myös kasvattajalta, Mehtonen sanoo.

Hän kuitenkin suosittelisi, että eläimenostossa olisi harkinta-aika ennen eläimen luovuttamista.

– Maltillisella harkinta-ajalla voitaisiin välttää heräteostosmyyntiä. Eläimenoston yhteydessä myyjä voisi ilmoittaa, että eläimen saa vasta 1–2 viikon päästä. Myyjällä on oikeus tehdä niin.

POK kertoo varmistavansa hyvät olot

Karjalaisen haastattelema Pohjois-Karjalan Osuuskaupan vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen kertoo, että pieneläimet sijoitetaan Rauta-Prisman puolelle, rauhallisempaan paikkaan kuin kaupan päivittäistavaraosasto.

Härkösen mukaan eläimiä ei myydä alle 16-vuotiaille eikä niitä luovuteta alaikäisille ilman huoltajan suostumusta. Karjalaisen haastattelussa Härkönen kertoo, että kaupassa myös varmistetaan myyjien asiantuntemus sekä se, että asiakkaat ymmärtävät lemmikkien tarpeet.

Lähteenä myös Karjalainen ja HS.

***

Uusi eläinten hyvinvointilaki tehostaisi valvontaa 2:02

Lue myös:

    Uusimmat