Kangasalla etäopetuksessa bongattu ensimmäinen kalsari-isä: Huiski taustalla Blackhorset viuhuen – ”Pidetään housut jalassa”
Suomen kouluissa ollaan koronavirustoimenpiteiden takia nyt uusien etäopetuskäytäntöjen äärellä. Oppilaiden lisäksi tilanne koskee myös kotona etätöissä häärääviä äitejä ja isiä.
Etäoppituntien videoyhteydet avaavat samalla opettajille suoran näkymän oppilaiden koteihin, joissa samaan aikaan etätöitä tekevät isät saattavat hääräillä virallisissa kotiunivormuissaan – eli kalsareissa.
Kangasalla Pikkolan yläkoulun video-opetuksessa ensimmäinen kalsari-isä on bongattu tänään, eli heti etäopetuksen ensimmäisenä täysipainoisena päivänä.
Pikkolan koulun rehtori Marianne Liimatainen on ottanut kalsarihavainnon huumorilla. Hän laittoi Twitteriin kainon toiveen, että kotona etäopetuksen aikana isät laittaisivat housut jalkaan, kun he viuhahtelevat kameran edessä.
– Tapaus on oikeasti tänään sattunut yhdellä tunnilla täällä meillä. Oliko siinä sitten ollut isällä kiire, mutta opettajan videonäytössä oli yhtäkkiä vain isä hiippaillut menemään siellä takana omissa Blackhorseissaan, Liimatainen nauraa.
Liimatainen kertoo kirjoittaneensa tviittinsä täydellä rakkaudella ja pelkällä hyvällä. Hän toteaa, että poikkeuksellista tilannetta on hyvä vähän kevennelläkin.
– Olemme muutenkin nauraneet meidän henkilökuntamme kanssa, että sitten kun henkilökunnan viikkopalaverit alkavat etänä, niin pitää muistaa lähtiessä käymään kameran edestä johonkin, että on varmasti alakerrassakin peitettä.
Muut kalsari-isät saattavat pelätä rehtorin puhuttelua
Liimataisen mukaan muista viuhahtelevista kalsari-isistä ei ole vielä hänen korviinsa tullut tietoa.
– En tiedä sitten pelkäävätkö he, että he joutuvat rehtorin puhutteluun. Niin heillä pysyvät housut nyt jalassa, hän naurahtaa.
Liimatainen toteaa, että poikkeuksellisessa tilanteessa on myös hienoja hetkiä.
– Tässä on sellaista yhteisöllistä ja yhdessä tekemistä, sellaista talvisota-henkeä. Tätä tarvitaan, että on sellainen olo, että me emme ole yksin, Liimatainen toteaa.
"Mahtava se meidän Blackhorse-iskä"
Rehtori lähettää kaikille Suomen etäoppilaille terveisiä, että ei kannata hermostua, jos tietojärjestelmissä on välillä katkoja. Tärkeää olisi myös muistaa pitää yhteyttää omiin kavereihinsa, vaikka koulukontakteja ei nyt olekaan.
– Ja isille sitten sellaisia terveisiä, että muistavat laittaa ne housut jalkaan. Voi tulla muuten sanomista. Mutta kaikki sanominen tulee kyllä vain hyvällä. Mahtava se meidän iskä, joka siellä huiski menemään siellä ne Blackhorset jalassa.
Uusimmat
-
22:41
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta pahaenteistä puhetta
-
22:40
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
Lataa lisää