Kanerva: Suomalaisruotsalainen puolustusliitto olisi voimakas signaali Venäjälle

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä halutaan kehittää 2:12

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoo, että Suomen ja Ruotsin yhteistä puolustusliittoa ei missään tapauksessa kannata sulkea pois tulevaisuuden yhtenä puolustusratkaisuna.

Kanervan mukaan tällainen valtiosopimustasoinen liitto olisi myös voimakas signaali erityisesti Venäjälle.

Suomiareenassa keskusteltiin tänään siitä, kuinka pitkälle suomalais-ruotsalaisessa puolustusyhteistyössä voitaisiin mennä.

Suomessa halua yhteiseen puolustusliittoon on enemmän kuin naapurimaassa, mutta sielläkin yhteistyön kehittäminen koetaan tärkeäksi.

SuomiAreenan keskustelussa kävi hyvin selväksi, että Suomen ja Ruotsin turvallisuushaasteet ovat entistä enemmän samankaltaisia.

– Ne konkretisoituvat ennen muuta Itämeren piirissä mutta myöskin tuolla arktisella alueella, keskusteluun osallistunut Kanerva (kok.) sanoo.

Myöskin keskusteluun osallistunut ruotsalaiskansanedustaja Alexandra Völker (sd.) vakuutti, että puolustusyhteistyö Suomen kanssa on erittäin tärkeää.

– Otamme yhteistyön äärimmäisen vakavasti, Völker sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Jo nyt Suomi ja Ruotsi tekevät puolustuksessa paljon yhteisiä asioita: tuorein esimerkki tästä nähtiin, kun maat liittyivät kesäkuussa Britannian vetämiin nopean toiminnan JEF-joukkoihin.

Kanervan mielestä tämä ei kuitenkaan riitä: hän kannattaa valtiosopimustasoista puolustusliittoa, joka antaisi muille vahvan signaalin siitä, että Suomi ja Ruotsi ovat tosissaan.

– Niille, joilla voisi olla meidän kannalta katalia suunnitelmia mielessä, Kanerva täsmentää.

– Eli puhutaanko Venäjästä?

– No Venäjä varmasti on, kun katsoo viimeaikaisia toimenpiteitä, sen kaltainen toimija voimapolitiikan käytössä, johon on pakko varautua, Kanerva sanoo.

Ruotsissa liittoutumattomuuden periaate on kuitenkin niin vahvassa kurssissa, että liitto Suomen kanssa on vielä kaukainen ajatus.

– Meille Ruotsissa kysymys liittoutumattomuudesta on hyvin tärkeä, mutta se ei tarkoita sitä, että me emme haluaisi tehdä yhteistyötä. Ja jos on joku maa, jonka kanssa todella haluamme tehdä pitkäkestoista yhteistyötä, se on Suomi, Ruotsin puolustusvaliokunnan jäsenenäkin toimiva Völker sanoo.

Vaikka Ruotsissa suhtaudutaan epäilevästi tiiviiseen puolustusliittoon Suomen kanssa, Kanervan mukaan naapuria kannattaa taivutella yhteiseen tangoon.

– On Suomen edun mukaista, että me haemme Ruotsia tangoon. Tangoon tarvitaan kaksi, ja vaikka heillä vielä on vähän niin kuin käsijarru päällä, se on selvästi mennyt parempaan suuntaan. Tätä pitää nyt viedä asiallisesti eteenpäin.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat