Kammottaako ratissa? Asiantuntija kertoo, miten voit päihittää ajopelon
Ajopelon taustalla voi olla traumaattinen kokemus.
Ajopelko on yleistä niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät aja autoa, mutta haluaisivat ajaa.
– Muistaakseni melkein puolet ilmoitti [kyselyssä] yhdeksi ajamattomuuden syyksi sen, että he eivät uskalla ajaa autoa, kertoi Autoliiton suunnittelija Toni Vuoristo Huomenta Suomessa maanantaina.
Usein ajopelosta kärsivillä on kyllä ajokortti, mutta ei autoa.
– Se on estänyt jo niin paljon ajamiseen liittyviä asioita, että ei ole edes hankittu autoa. Mutta halu olisi ajaa.
Jos kärsii ajopelosta, kannattaa pohtia sen taustalla olevia syitä. Taustalla voi olla jokin traumaattinen kokemus, kuten kolari. Tällöin tapahtunutta voi käydä läpi vaikka terapeutin tai psykologin kanssa. Yleisempi syy ajopelolle on se, että ei ole ajanut vuosikymmeniin.
Askel kerrallaan
Ajopelko voi ilmentyä eri tavoin. Esimerkiksi muualta Suomesta kotoisin oleva saattaa pelätä Helsingissä ajamista. Helsinkiläinen saattaa puolestaan kammota pimeässä ajamista.
– Meidän kyselyissä autoilevat kertovat, että pelot liittyvät enemmän päihdekuljettajiin tai riskinottajiin tai tarkkaamattomuuteen, Vuoristo sanoi.
Varsinaiset ajopelkoiset, jotka eivät uskalla ajaa, pelkäävät sitä vastoin aiheuttavansa muille vaaraa.
Vuoristo neuvoo rattiin haluavia ajopelkoisia etenemään askel kerrallaan. Harjoittelun voi aloittaa vaikka paljon ajaneen tutun kanssa tyhjältä parkkipaikalta.
– Voi aluksi istua kuljettajan paikalla ja sitten käynnistää auton, jos uskaltaa. Yllättävän nopeasti muistista palautuvat ne ajamisen taidot.
Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
08:20
Oppositio jättää tänään välikysymyksen palkkatasa-arvosta
-
08:19
Kenelle Nobelin rauhanpalkinto pitäisi antaa? Asiantuntijat nostivat MTV:llä esiin tappajarobottien pysäyttämisen
-
08:03
Suora lähetys kello 12: Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
08:02
MM-rallimahti Toyota lyö hynttyyt yhteen F1-tallin kanssa
-
07:55
EU:n Michel tuomitsi YK:n rauhanturvaajiin kohdistuneet hyökkäykset – MTV seuraa
-
07:54
Trumpista kertovassa kohuelokuvassa päähenkilö raiskaa ja käy rasvaimussa – presidenttiehdokkaan kampanjatiimi lyttäsi teoksen
-
07:50
Seiska: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäellä syöpä – "Minut leikataan kiireellisesti"
-
07:44
Jere kokeili jännää niksiä juuston höyläämiseen: "Vau!"
-
07:24
Tehokas Roope Hintz sai makean tarjoilun – NHL-seura intoutui hehkutukseen: "Muistakaa tämä nimi"
-
06:44
Suomen NHL-lupauksesta tipahti surkea tieto
-
06:44
Pentti Matikaisen ulostulo havahdutti Leijonien entiset valmentajat – Jääkiekkoliiton toimissa epäselvyyksiä: "Pitänee varmasti katsoa"
-
06:31
"Uhkaan pitäisi kunnolla havahtua" – salakavalaa tautia sairastaa jo joka kolmas aikuinen
-
06:23
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää
-
06:17
Pahannäköinen loukkaantuminen: Aleksander Barkov talutettiin ulos kaukalosta
-
06:15
Huuhkajat-luotsi Markku Kanervan tietoinen riski ei tuottanut tulosta – "Otan täyden vastuun"
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
05:42
Syysmyräkkä ei hellitä vielä tänäänkään
-
Lataa lisää