Kallis hoito pitää Vesan hengissä – Kela ei korvaa lääkkeitä
Toimittaja Vesa Laaksonen on saanut syöpää vastaan taistellessaan vastaansa myös Kelan korvausjärjestelmän. Vaikka hänen on henkensä kaupalla kustannettava kalliita hoitoja, ei niitä ole hyväksytty korvattaviksi. Sairauden hoito ei ole taloudellisesti reilua peliä muutenkaan.
Toimittaja Vesa Laaksonen ei jäänyt odottelemaan loppuaan synkän syöpädiagnoosin saatuaan, vaan julkisen puolen luovuttaessa hän turvautui yksityisiin hoitoihin. Uudet lääkkeet ja hoitokeinot ovat välttämättömiä mutta kalliita, eikä yhteiskunta suurelta osin tue hoitoa mitenkään.
– On paljon syöpälääkkeitä, joita Kela ei korvaa. Suurimmasta osasta kuluista ei tule korvauksia, Vesa kertoo.
Vesa toteaa, että esimerkiksi 1 100 euron lääke- tai lääkärinkuluista hän voi saada korvauksia vain runsaan sadan euron lääkärinpalkkiosta, mutta tuhannen euron lääkkeestä ei senttiäkään.
Kela on määritellyt omavastuuosuuden vuotuisista lääkekuluista. Lääkekorvausten maksukatto on noin 700 euroa vuodessa, jonka jälkeen Kela tulee vastaan kustannuksissa.
– Joissain sairauksissa tämä katto tulee vastaan melko nopeasti. Mutta vaikka käyttäisin tuhansia euroja, minun kohdallani katto ei tule täyteen enkä saa korvauksia, Vesa huokaa.
Kela korvaa vain tarpeellisia kustannuksia, ja ehtona on, että korvattava lääke on saanut Lääkkeiden hintalautakunnan hyväksynnän. Kaikille Vesalle välttämättömille hoidoille ei hyväksyntää ole herunut.
Vesa kritisoi myös esimerkiksi lääkärikulujen korvauksia. Lääkärikäynti, joka yksityisellä puolella hinnoitellaan 120 euron arvoiseksi, saattaa Kelan silmissä maksaa vain 50 euroa.
– Ei 50 euroa riitä. Kelan korvaukset ovat ihan toisesta maailmasta, Vesa puuskahtaa.
Taksilla klinikalle kunnan piikkiin?
Vesa paljastaa, että hoitojen korvattavuudessa on myös alueellista eriarvoisuutta.
– Riippuu siitä missä asut, että korvataanko jotain. Virushoitooni yritin kysyä kotikunnaltani Kirkkonummelta apua, mutta minulle sanottiin, ettei sellaisia rahoja ole antaa.
Pienten paikkakuntien asukkailla voi käydä isojen kaupunkien syöpäpotilaita parempi tuuri. Hoitotakuu velvoittaa tarjoamaan vaadittavaa hoitoa, ja mikäli sitä ei pikkupaikkakunnalla kyetä tarpeeksi nopeasti järjestämään, voi kunta antaa maksusitoumuksen.
– Potilaita tuodaan taksilla kauempaakin yksityishoitoon, ja kunta maksaa sekä matkan että hoidot, kun hoitoa ei julkisella puolella pystytä tarpeeksi nopeasti järjestämään.
Vesan mielestä tilanne ei ole tasa-arvoinen.
– Jos käytän omaa rahaa hoitooni, en saa siitä mitään korvauksia. Olen poissa julkisen puolen jonoista kuormittamasta, mutta maksan silti uudestaan siitä, mistä veroissa olen maksanut, pitkän työuran tehnyt mies toteaa.
Harva tulee ajatelleeksi, että eläkepäiviä varten kartutetut säästöt ja varat voisivatkin upota sairauskuluihin. Vesallakaan ei kuitenkaan ole varaa olla maksamatta hoitojaan kiltisti omasta pussista.
– Tämä on minulle eri rahaa kuin muu. Kuluja en ajattele, koska ei ole vaihtoehtoja. Toisaalta rahaa ei riitä rajattomasti.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuvat: Lehtikuva ja Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää