Kalliit voiteet eivät parantaneet Pertti Hyttisen atooppista ihoa. Nupun saavuttua taloon lemmikiksi meni pari kuukautta ja ihottuma oli poissa.
Atooppinen iho vaivasi Pertti Hyttistä noin kymmenen vuotta.
– Se alkoi päänahasta. Parturi-kampaajat sanoivat, että sinulla on hilsettä ja sitähän oli paljon. Todellisuus oli kuitenkin se, että hilseshampoo vain pahensi tilannetta, Hyttinen kertoo.
Atooppinen ihottuma levisi vähitellen ja talvella sitä oli napaan saakka. Työterveyslääkäri määräsi tilannetta helpottamaan kallista voidetta.
– Voide piti ihottuman kurissa eli se ei levinnyt, mutta ei parantunutkaan.
Nuppu nuolee ihon terveeksi
Syyskuussa 2010 taloon saapui lemmikiksi Nuppu.
– Nuppu aina nuolee kaikkia ja joka paikkaan. Nuppu nuoli kasvoja ja se kirveli samalla tavalla kuin kallista voidetta olisi levittänyt.
– Minä vähän pelkäsin, että tulenko allergiseksi, kun kirvelsi.
Meni pari kuukautta ja Pertti Hyttinen huomasi ihottuman hävinneen.
– Työterveyslääkäri sanoi, että hyvin on voide tehonnut. Minä sanoin, että meille tuli kyllä perheenlisäystä. Lääkäri kysyi, onko sillä neljä jalkaa?
Koiran erilainen bakteerikanta paransi
Hyttisen työterveyslääkäri ei suuremmin ihmetellyt tapahtunutta.
– Lääkäri selitti, että joskus iho luulee olevansa liian puhdas ja siksi ihottuma syntyy. Koiralla on erilainen bakteerikanta ja nuoleminen saattaa parantaa ihmisen ihon. Harvoin näin käy, mutta joskus niin sattuu.
Edelleen pian 8-vuotias Nuppu ja perheen toinen koira Kerttu saavat vapaasti nuolla Pertin kasvoja.
– Tämä on minun iholleni parasta lääkettä, Pertti Hyttinen naurahtaa.