Kalle Samooja jakoi kolmossijan Teneriffalla – uran avausvoitto karkasi kuuden lyönnin päähän

Kalle Samooja ylsi neljännen kerran urallaan kärkikolmikkoon golfin miesten Euroopan-kiertueella, kun hän jakoi Teneriffalla kolmossijan.

Jaetulta kärkipaikalta päätöspäivään lähteneen Samoojan mahdollisuus uran ensimmäiseen voittoon kariutui oman pelin ohella eteläafrikkalaisen Dean Burmesterin mahtivireeseen.

Burmester hurjasteli päätöskierroksen 62 lyönnillä yhdeksän birdien siivittämänä ja otti uransa toisen voiton kiertueella.

– Burmester pelasi kyllä niin jäätävän hyvin ja huippukierroksen, että ei jää mitään jossiteltavaa, Samooja kommentoi tiedotteessaan.

Burmester päätyi yhteistulokseen 259 (–25). Samooja pelasi päätöskierroksen 69 lyönnillä ja jäi kärkipaikasta kuuden lyönnin päähän. 

– Melko taistelua oli tämä päivä. Siihen nähden ihan ok puolustusvoitto, Samooja sanoi.

Kakkoseksi nousi Saksan Nicolai von Dellingshausen viimeisen väylän eaglella. Samoojan kanssa noin 77  000 euroa tuoneen kolmossijan jakoi Puolan Adrian Meronk.

Samooja, 33, arvioi onnistuneensa Kanarialla etenkin lähipelissä, mutta kaipasi itseltään parempaa pallonlyömistä. 

– Nyt otetaan vähän happea ja mietitään, missä pelataan seuraavaksi, Samooja sanoi.

Turkulainen Samooja on yltänyt kahdesti urallaan toiseksi Euroopan-kiertueella, viime ja toissa kaudella. Viime kaudella hän oli lisäksi kerran kolmas.

Neljä suomalaista on voittanut miesten Euroopan-kiertueella. Uransa jo lopettaneella Mikko Ilosella on viisi voittoa, Mikko Korhosella kaksi, ja kertaalleen ovat voittaneet Roope Kakko ja Sami Välimäki.

Maailmanlistalla Välimäki ja Samooja ovat tällä erää suomalaisten kärkikaksikko ja ehdolla Tokion olympialaisiin.

Välimäki paransi asemiaan

Teneriffalla parin kuukauden harjoitusjaksolta kisoihin palannut Välimäki nousi jakamaan 22. sijaa, kun hän pelasi sunnuntaina kilpailun parhaan kierroksensa 66 lyönnillä. Välimäen yhteistulos oli –13.

Korhosen sunnuntai oli sen sijaan takkuinen, sillä hän käytti kierrokseen 72 lyöntiä (+1). Hän jakoi 56. sijan yhteistuloksella –7.

– En kyllä muista, että hetkeen olisi ollut näin huonoa kolmen viikon pätkää. Yksi ihan kohtuullinen päivä, ja loput ihan hirveätä tekemistä, Korhonen tilitti tiedotteessaan.

Kiertue jatkuu samalla kentällä alkavalla viikolla, mutta Samoojan tavoin Korhonenkaan ei ole mukana.

Juttua muokattu kello 20.49. 

Lue myös:

    Uusimmat