Kalle Rovanperän seuraava MM-ralli selvillä
Kalle Rovanperä viettää parhaillaan lomaa rallin MM-sarjan velvollisuuksistaan.
Rovanperä ajaa tänä vuonna vain valikoiduissa MM-ralleissa Toyotan tehdastiimin kuljettajana. Kauden ensimmäisellä puoliskolla hän osallistui kolmeen osakilpailuun: Ruotsissa ja Portugalissa huipputulos jäi saamatta ulosajon vuoksi, mutta Keniassa tuli voitto dominoivaan tyyliin.
Rovanperä aloitti rallivapaansa toukokuun alkupuolella ajetun Portugalin MM-rallin jälkeen. Maailmanmestari seurasi sivusta viikko sitten ajetun Sardinian osakilpailun ja häneltä jää varmuudella väliin myös kesäkuun lopussa järjestettävä Puolan ralli.
Heinäkuun puolivälin jälkeen Rovanperä on kuitenkin palaamassa tositoimiin. MTV Urheilun tietojen mukaan Rovanperän kanssa Toyotan kolmosautossa vastuuta jakava Sebastien Ogier jää omalle lomalleen Puolan MM-rallin jälkeen, ja näin Rovanperä starttaa Latvian uuteen MM-osakilpailuun.
– Se on varmaa, että Kalle on mukana Suomen MM-rallissa, mutta Latvian yllä on pieni kysymysmerkki. Oletan, että… Katsotaan, missä olemme MM-sarjan tilanteessa ja mietitään sitten kuljettajia loppukauden kisoihin, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala muotoili.
Rovanperä tuntee hyvin latvialaiset rallitiet, sillä ennen ammattilaisuuttaan hän keräsi ajokokemusta Latvian rallisarjasta teini-ikäisenä. Hän saavutti Latvian rallisarjan mestaruuden vuosina 2016 ja 2017.
Latvia on nyt ensimmäistä kertaa mukana rallin MM-sarjassa. Kilpailun keskuspaikka sijaitsee Liepajan kaupungissa Itämeren rannalla.
Latvian MM-ralli ajetaan 18.-21. heinäkuuta. Sitä ennen pisteistä kilpaillaan Puolassa 27.-30. kesäkuuta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää