Kalle Rovanperä tutkinut videoita – teki tärkeitä huomioita paluun tekevästä legendaarisesta MM-rallista: "Aiemmin todella raju tapahtuma"

Toyotan Kalle Rovanperä lähtee itseluottamus tapissa ensi viikolla ajettavaan Kreikan MM-ralliin. Nuorella suomalaisella on allaan voitto Virosta heinäkuussa sekä kolmas tila Belgian asvaltilta parin viikontakaa. 

Legendaarinen Akropolis-ralli palaa MM-kalenteriin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Rovanperällä on kokemusta vain yhden testipäivän verran kreikkalaisilta rajuilta sorateiltä. Jyväskyläläisen mukaan pätkät saattavat kuitenkin olla aavistuksen helpompia kuin takavuosina.

– On mahtavaa päästä taas ajamaan yksi MM-sarjan klassikkokilpailuista. Tiedän, että aiemmin Akropolis oli todella raju tapahtuma. Olen katsonut videoita tämän vuoden pätkistä ja minusta erikoiskokeet ovat paremmassa kunnossa kuin menneisyydessä, Rovanperä kertoo.

– Varmasti siitä tulee kaikesta huolimatta todella mielenkiintoinen ralli.

Kreikassa ajetaan 15 erikoiskoetta, joista seitsemän ajetaan vain yhteen kertaan. Tämä tuo oman haasteensa kilpailuun, sillä viime vuosina MM-sarjassa on totuttu, että kahteen kertaan ajetut erikoiskokeet ovat normaali käytäntö.

– Siellä tosiaan ajetaan aika monta pätkää vain yhden kerran. On hyvin tärkeää, että säädöt ovat kunnossa heti ensimmäisen ajokerran olosuhteille. Silloin on aina vähän liukkaampaa, Rovanperä korostaa.

– Se oli meillä ykkösjuttu myös testeissä. Toivottavasti meillä riittää jälleen vauhtia taistella palkintosijoista. On tärkeää saada puhdas kisailman isompia ongelmia. Katsotaan sitten maalissa, mihin se riittää.

Kreikan MM-ralli starttaa ensi torstaina, kun aamupäivällä kaasutellaantestierikoiskoe ja illalla on ohjelmassa seremoniastartti sekä lyhytkaupunkipätkä Ateenassa.

Lue myös:

    Uusimmat