Kalle Rovanperä kokee MM-rallin muuttuneen totisemmaksi leikiksi isänsä Harri Rovanperän aikoihin verrattuna.
Rovanperä ajaa kaudella 2025 osittaisen välivuotensa jälkeen taas täyden MM-kauden Toyotan tiimissä. Päättyneellä kaudella hän jätti väliin kaikkiaan kuusi kisaviikonloppua.
Mistään sapattivuodesta ei kuitenkaan voida puhua, sillä Rovanperä täytti kalenteriaan niin driftauksella, rata-autoilulla kuin pienemmillä rallitapahtumillakin. Voittojakin sateli: niitä tuli MM-rallissa neljä ja Porsche-cupin Benelux-maiden sarjassa kolme.
LUE MYÖS: Tämä mies seisoo Kalle Rovanperän tiellä – "Paljon vahvempi"
Vuosi oli kuitenkin omalla tapaa rentouttavampi kuin pelkästään MM-rallin kiertäminen.
– On ollut itse asiassa tosi hyvä vuosi. Olen tykännyt aika paljon siitä, että on ollut enemmän aikaa, Rovanperä kertoo.
– Tietenkin kilpailua ja muuta tapahtumaa ollut, mutta ne ovat olleet niin erityylisiä verrattuna ralleihin, että ne ovat olleet henkisesti paljon mielekkäämpiä, kun on vähän joutunut oppimaan uutta ja saanut oppia uutta, niin se ollut itselle enemmän sellaista haastetta, hän pohtii nyt.
Leikkimielellä tosissaan
Vaikka Rovanperä kisaa varsin rennolla ja huolettomalla asenteella, hän on ottanut jokaisen tehtävän Toyotan WRC-tiimissä tosissaan. Kauden kuluessa hän johti niitäkin kisoja, jotka eivät päättyneet hänen voittoonsa.


