Kalle Rovanperä harmitteli Toyotan vaikeuksia – muutosyritys pahasti pieleen

Kalle Rovanperä ei yltänyt kärjen vauhtiin Katalonian rallissa:"Ei löytynyt oikeaa setuppia missään vaiheessa" 2:16
Katso videolta Kalle Rovanperän kommentit Katalonian MM-rallin jälkeen.

Kalle Rovanperä ajoi Katalonian MM-rallin asvalttiteillä viidenneksi tänä viikonloppuna.

Toiveissa oli taistelu palkintosijoista, mutta nopeasti kävi ilmi, ettei nuorella suomalaisella ole Kataloniassa asiaa kärkikamppailuun.

– Toki se harmittaa, kun ei ole sellaisessa vauhdissa, missä toivoisi ja kun huomaa, ettei asialle oikein voi itse tehdä mitään. Tänäänkin yritimme vielä erilaista voimansiirtoa autoon, mutta meni vain huonompaan suuntaan, Rovanperä harmitteli MTV Urheilulle.

– Emme löytäneet autoon hyviä säätöjä oikein missään vaiheessa viikonloppua. Omasta mielestäni löysin perjantaiaamun jälkeen oikean ajotyylin ja muutenkin oma ajaminen oli ihan hyvää.

Toyota-kuljettaja Rovanperän lisäksi varsinkin hänen tallikaverinsa Sebastien Ogier tuskaili autonsa säätöjen kanssa. Isoimmat virheet tapahtuivat jo kisaa edeltäneissä testeissä.

– Näytti siltä, että vähän kaikilta meiltä puuttui kyytiä. Tietysti tiimikaverit olivat voittotaistelussa mukana, mutta eivät pysyneet siinä loppuun asti. En tiedä, mitkä heidän fiiliksensä ovat asian suhteen, mutta pitää keskustella heidän kanssaan, Rovanperä totesi.

– Itsestä tuntui, että auto ei ollut sellainen, jolla olisi oikeasti edes voinut taistella paremmista sijoituksista. Ajamisen puolelta oli vaikeaa parantaa.

MM-kauden viimeinen ralli ajetaan marraskuussa Monzassa. Rovanperällä on pieni oljenkorsi nousta vielä MM-pronssille, mutta suurin keskittyminen on tiimien mestaruustaistelussa, jonka Toyota voi ratkaista hyväkseen, jos se saa edes yhden auton maaliin Pohjois-Italiassa.

– Monza on varmasti taas vaikea kisa, jos on yhtään samanlainen keli kuin viime vuonna. Siellä on hiekkaa, nurmikkoa ja kaikkea sekaisin. Yritetään sieltä ajaa hyvä tulos, mutta totta kai meidän pitää olla järkeviä tiimimestaruuden kannalta. Tuodaan kaikki autot maaliin ja otetaan ne pisteet.

Katso pääkuvan videolta Kalle Rovanperän kommentit Katalonian MM-rallin jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat