Kallasvuon alamäki alkoi Bochumin tehtaan sulkemisesta

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila oli tyytymätön tapaan, jolla toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo hoiti Bochumin matkapuhelintehtaan sulkemisen.

Kallasvuo oli päättänyt lakiasiaintoimiston avustuksella, että tehtaan lopettaminen tammikuussa 2008 hoidetaan nopeasti, eikä siitä keskustella etukäteen IG-metallin (vaikutusvaltainen ammattiliitto) tai osavaltion edustajien kanssa.

Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila oli aiemmin tarjonnut apuaan Kallasvuolle, että hän voisi olla yhteydessä liittokansleri Angela Merkeliin, osavaltion johtoon ja myös ammattiliittoon.

Tehtaan sulkemisen aiheuttama valtava kohu ei tullut yhtiölle yllätyksenä, mutta Ollila arvioi että etukäteiskeskusteluilla olisi törmäystä voitu vaimentaa ja pienentää yhtiölle Saksassa aiheutunutta vahinkoa.

– Liittokansleri Angela Merkel joutui ottamaan tiedon yllätettynä vastaan tammikuun puolivälissä. Tammikuun 18. päivänä hän arvosteli tiukasti Nokian päätöstä lakkauttaa "kannattava tehdas". Neljä päivää myöhemmin 13 000 saksalaista osoitti mieltään Nokiaa vastaan, muistelee Jorma Ollila.

Nokia maksoi työntekijöille ero- ja koulutusrahoja noin 200 miljoonaa euroa. Ollilan mukaan summa olisi ollut pienempi, jos asia olisi hoidettu taitavasti. Kallavuo vähätteli kohun aiheuttamaa vahinkoa ja arvioi Nokian markkina-aseman menetyksiä Saksassa "tilapäisiksi".

Olli-Pekka Kallavuo sai Nokian johdossa lentävän lähdön. Yhtiön heti Kallasvuon toimitusjohtajuuden alussa julkistama N95 -älypuhelin oli valtava menestys ja Nokia teki 2007 historian parhaan tuloksensa. Seuraavan älypuhelimen N97:n markkinoilletulo kuitenkin kesti, ja laite oli lopulta niin teknisesti kuin taloudelliselta menestykseltäänkin floppi. Ja se käynnisti lopullisesti uuden toimitusjohtajan etsinnän.

Kesällä 2008 suomalaiset jonottivat kauppoihin saapuvaa Appen uutta mallia ja Nokian uutuus ei saanut enää mitään huumaa aikaan. Ollila kirjoittaa, että jokainen Nokian johdossa silloin ymmärsi, mitä on tapahtumassa, vaikka laivan kääntäminen osoittautui vaikeaksi.

Jorma Ollila arvioi kirjassaan Nokian johtamista.

– Olen kokenut rakettimaisen menestyksen, mutta tiedän myös miltä tuntuu, kun yhtiö putoaa pimeään kuiluun ja pettää osakkeenomistajansa, henkilöstönsä ja kaikki ne muut, jotka ovat uskoneet, että ihmeellinen tarina voi jatkua loputtomiin. Muutaman kerran olen myös itse halunnut heittää pyyhkeen kehään, mutta aina tunne on mennyt ohitse, pohtii Jorma Ollila

Lue myös:

    Uusimmat