Kalifornian suurperheestä paljastuneet kauheudet järkyttivät sukulaiset: ”Tämä tuntuu pahalta unelta"

Yhdysvalloissa Kaliforniassa poliisi on pidättänyt 57-vuotiaan David Allen Turpinin ja 49-vuotiaan Louise Anna Turpinin, joiden epäillään pitäneen kolmeatoista lastaan vankeina kotonaan. Perheen elämästä paljastuneet tiedot ovat herättäneet ihmetystä ja järkytystä ympäri maailmaa.

Myös perheen sukulaiset kertovat olevansa kauhuissaan perheestä paljastuneista tiedoista. NBC:n haastattelemaTeresa Robinette sanoo sydämensä murtuneen uutisista.

– En voi edes toistaa niitä sanoja, joita haluaisin sanoa siskolleni, Robinette, perheen äidin sisko, sanoo.

– Olen niin vihainen. Minuun sattuu. Elämämme ei ole ollut helppoa, mutta tällaisesta ei ole ollut viitteitä. Eikä myöskään Davidin kohdalla.

Robinette kertoo, että heidän isänsä oli saarnaaja, kun he olivat nuoria.

– Tämä tuntuu pahalta unelta.

Jälkeen jäi saastainen koti

Uutiskanava KTVT kertoo, että perhe asui Texasin Rio Vistassa vuoteen 2010 saakka ja sitä ennen Fort Worthissa. Talon ostanut uusi omistaja otti kuvia rakennuksen kunnosta. KTVT:n mukaan rakennukset ikkunat olivat rikki ja niihin oli kiinnitetty pahveja.

Lattiat ja seinä olivat tahraisia ja täynnä jätteitä ja ovet olivat naarmuilla.

Naapurit luulivat perheen olevan jonkinlainen uskonnollinen yhteisö, joka piti lapset kotikoulussa. Heitä ei juuri näkynyt ulkona. Yksi lapsista oli sanonut naapurille, ettei heillä ole lupaa kertoa nimiään vieraille.

Naapurissa asunut nainen ihmettelee, mitä perheelle tapahtui. Aluksi he olivat olleet ystävällisiä ja lapset olivat leikkineet muiden kanssa.

– Aivan yhtäkkiä kaikki yhteydenpito ja keskustelu loppui.

Vuonna 2010 perhe muutti Texasista Kaliforniaan, perheen isän palatessa töihin insinööriksi Northrop Grumman -yritykseen.

17-vuotiaan pakeneminen avasi vyyhdin

Kalifornian kodista poliisi löysi maanantaina 13 sisarusta vangittuina. Osa heistä oli kahlittu sänkyihinsä ja heitä oli kidutettu. Lasten vanhemmat on pidätetty ja heitä syytetään kidutuksesta sekä lasten hengen vaarantamisesta.

Vyyhti aukesi, kun Kalifornian poliisi sai maanantaina soiton Turpinin perheen 17-vuotiaalta tyttäreltä, joka oli päässyt pakenemaan kotikouluksi rekisteröidystä kauhujen talosta.

Viranomaisten mukaan asunnosta löytyneet lapset olivat niin sairaalloisen laihoja, että he näyttivät huomattavasti ikäisiään nuoremmilta. Talosta paennutta 17-vuotiasta tyttöä on kuvailtu 10-vuotiaan näköiseksi.

Naapureille talon seinien sisäpuolen tapahtumat tulivat yllätyksenä. Heidän mukaansa talo vaikutti ulkoa päin normaalilta. Naapurit kehuivat myös perheen autoja.

Yksi NYTin haastattelema naapuri tosin mainitsee, että hän ei koskaan huomannut perheen poistuvan talosta. 

Lue myös:

    Uusimmat