Kaliforniassa esiteltiin luova ratkaisu asunnottomuuteen – yllätyksellinen idea tyrmättiin toistaiseksi liian vaarallisena

Oaklandin kunnanvaltuutettu ehdottaa kodittomien majoittamista risteilyalukselle 1:24

Kalifornian Oaklandin kaupunginvaltuustossa laitettiin ilmoille erikoinen idea: valtuuston puheenjohtaja ehdotti, että kaupungin kodittomat laitettaisiin risteilyalukseen asumaan.

Laivan varustelu kodittomien asunnoksi ei puheenjohtaja Rebecca Kaplanin mukaan ole ainoa laatuaan. Hänen mukaansa näin on tehty rannikkoalueilla aiemminkin – tosin silloin, kun kyseessä on ollut "katastrofaalinen" tilanne, esimerkiksi luonnonmullistuksen jälkeen.

Kaplanin mukaan Oaklandissa kaduilla asuvat neljä tuhatta koditonta merkitsevät katastrofia.

Ajatus laiva-asuntolasta on herättänyt jo keskustelua.

– Jotkut risteilyalusten omistajat ovat jo olleet yhteydessä minuun asian tiimoilta ja nyt mietimme, miten idean voisi toteuttaa käytännössä, Kaplan kertoo.

Ajatus on kuitenkin toistaiseksi tyrmätty, sillä Portlandin satama ei lämpene ajatukselle.

– Käytössämme ei tällä hetkellä ole sellaista paikkaa, johon risteilyalus voisi ankkuroitua. Turvallisuus olisi ongelmana ja myös laki olisi vastassa, sillä osavaltiomme merenkulkualan säädökset eivät sallisi risteilyalusten käyttöä asuntoina, sataman väki toteaa lausunnossaan.

Lue myös:

    Uusimmat