Kalifornialainen merkkihuolto yritti petkuttaa asiakkaitaan törkeällä tempulla: "Kuka tällaista voisi odottaa?"
Merkkikorjaamo yritti nyhtää asiakkailtaan rahaa todella epäilyttävällä tavalla.
Autojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt merkkiliike yritti huijata asiakkaitaan poikkeuksellisen härskillä tavalla Kaliforniassa.
Sen sijaan että asiakas olisi saanut valmiiksi huolletun auton itselleen, häneltä vaadittiinkin mielivaltaista korvausta ”hylkäämänsä auton” säilytyksestä.
Kaiken lisäksi asiakkaan auto oli kadonnut mystisellä tavalla huoltamolta.
Erikoinen ansaintalogiikka perustui seuraaviin käytäntöihin.
Liikkeen huollettavaksi jätettyjä autoja siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa asiakkaan tietämättä pois huoltamon tiloista. Ne päätyivät juonessa mukana olleen hinausyhtiön välivarastoon, Los Angeles Times kertoo.
Kyseinen Nissani Brothers Hyundai -ketju on toiminut muun muassa Hyundain jälleenmyyjänä ja merkkihuoltamona Culver Cityssä.
”Tämä on sokeeraavaa”
Eräs autonsa kadottaneista asiakkaista kuvaili tuntojaan lehdelle seuraavasti.
– Tämä on sokeeraavaa. Miten tällaista ylipäätään voi tapahtua, Kona-katumaasturinsa moottorivikaa firmassa huollattanut 26-vuotias nainen kummastelee.
Eivätkä hänen koettelemuksensa tähän päättyneet. Hieman myöhemmin hän sai maksukehotuksen Konan siirtäneeltä hinausyritykseltä.
Naisen mukaan hinausyritys veloitti auton säilytyksestä 150 dollaria (137 euroa) päivässä. Kustannuksia oli ehtinyt kertyä yhteensä 6 000 dollarin (5 483 euron) edestä.
Yritys vaati naiselta korvausta ”hylätyn ajoneuvon” säilytyksestä – käteisellä. Yrityksen mukaan ”hylätty” auto tullaan muussa tapauksessa huutokauppaamaan kustannusten kattamiseksi.
– En todellakaan voinut arvata, että jotakin tällaista voisi tapahtua jättäessäni auton huoltoon. Kuka tällaista nyt voisi odottaa? nainen ihmettelee.
”Osia odoteltiin edelleen”
Sama on tapahtunut noin tusinalle asiakkaalle, jotka ovat erehtyneet ”hylkäämään” autonsa samaiseen kauhukorjaamoon.
Eräs 26-vuotias miesasiakas kertoo vieneensä vaihdeongelmista kärsineen autonsa samaisen myynti- ja huoltoketjun hoteisiin. Tässäkin tapauksessa auto hinattiin hänen tietämättään pois huoltamon tiloista.
Lähellä myynti- ja huoltopistettä asuva mies kertoo käväisseensä maaliskuun puolessa välissä kysymässä autonsa tilannetta.
– Minulle kerrottiin, että osia odotellaan edelleen. He eivät osanneet sanoa, milloin työ saadaan päätökseen, mutta kertoivat ottavansa yhteyttä kun asia selviää, mies kertoo.
Hän aikoo ottaa yhteyttä liittovaltion ja osavaltion viranomaisiin oikeutta saadakseen.
”Tarkoituksena siirtää omaisuus muualle”
Usean yhteydenottoyrityksen jälkeen tavoitettu, myyntiketjun edustajaksi esittäytynyt henkilö kertoi ketjun sulkeneen toimintonsa koronaviruksen vuoksi maaliskuussa. Henkilö arvioi, että huoltamolta olisi siirretty korkeintaan viisi autoa sen jälkeen, kun asiakkaisiin oli tuloksettomasti yritetty ottaa yhteyttä.
Kun ääneen pääsee autonvalmistaja korealaisen autovalmistajan Hyundain edustaja Jim Trainor, tarina alkaa murentua silmissä.
Trainorin mukaan täysin luokattomalla palvelulla ei ollut mitään tekemistä koronaviruksen kanssa.
Hänen mukaansa kyseinen myyntiketju ilmoitti huhtikuun 6. päivä lopettavansa vapaaehtoisesti yhteistyön Hyundain kanssa.
– Ennen tätä yhtiö siirsi ajoneuvot välivarastoon tarkoituksenaan siirtää omaisuus muualle ilmoittamatta asiasta sen enempää Hyundaille kuin asiakkaille, jotka olivat tuoneet autonsa huoltoon ja tai korjattaviksi.
Trainorin mukaan näin olisi menetelty ainakin yhdentoista auton kohdalla.
Hyundai on sittemmin hakenut huoltamolta luvatta siirretyt autot hinausyrityksen varastolta ja vienyt ne paikallisen myymäläketjun tiloihin. Hyundai lupaa korvata kaikille autonsa mahdollisesti takaisin lunastaneille asiakkaille heidän menettämänsä rahat.
Uusimmat
-
06:31
"Uhkaan pitäisi kunnolla havahtua" – salakavalaa tautia sairastaa jo joka kolmas aikuinen
-
06:23
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää
-
06:17
Pahannäköinen loukkaantuminen: Aleksander Barkov talutettiin ulos kaukalosta
-
06:15
Huuhkajat-luotsi Markku Kanervan tietoinen riski ei tuottanut tulosta – "Otan täyden vastuun"
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
05:42
Syysmyräkkä ei hellitä vielä tänäänkään
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
Lataa lisää