Kaksoset syntyivät minuutin erolla Kroatiassa – syntymävuosi silti eri: "Onhan tällainen todella epätavallista"

Kroatiassa minuutin erolla syntyneet kaksoset syntyivät eri vuosina.

Vuodenvaihteessa Kroatiassa syntyneillä kaksostytöillä riittää tulevaisuudessa seliteltävää, sillä vaikka tytöt syntyivät vain minuutin erolla toisistaan, ovat heidän syntymäpäivänsä silti eri vuosina.

Splitin rannikkokaupungissa maailmaan putkahtaneista kaksosista ensimmäiseksi ehtinyt syntyi uudenvuodenaattona juuri ennen kuin vuosi vaihtui. Siskon osaksi koituikin sitten syntyä vuoden 2024 ensimmäisellä minuutilla.

– Onhan tällainen todella epätavallista, äimisteli sairaalan synnytysosaston johtaja Damir Roje paikalliselle medialle.

Rojen mukaan lapsia on aikaisemminkin syntynyt peräkkäisinä päivinä, mutta hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut eri vuosille ajoittunutta syntymän ihmettä.

 

Lue myös:

    Uusimmat