Kaksi tyystin erilaista ehdokasta kilpasilla – Chile äänestää tänään uudesta presidentistä

Chilessä äänestetään tänään presidentinvaalien toisella kierroksella. Presidentiksi valitaan joko laitaoikeistolainen Jose Antonio Kast tai vasta 35-vuotias vasemmistolainen entinen opiskelijajohtaja Gabriel Boric.

Vaaleista odotetaan tasaisia. Marraskuun ensimmäisellä kierroksella Kast sai noin 28 prosenttia ja Boric noin 25 prosenttia äänistä. Mielipidetiedusteluissa Boricilla on ollut viime viikkoina niukka etumatka.

Kast on esiintynyt lain ja järjestyksen puolustajana, joka ihailee maata vuosina 1973–1990 diktaattorina hallinnutta Augusto Pinochetia. Populistisen tyylinsä vuoksi häntä on verrattu Brasilian presidenttiin Jair Bolsonaroon ja Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Donald Trumpiin.

Boric puolestaan haluaisi uudistaa Chilen uusliberaalia talousjärjestelmää sosiaalidemokraattisempaan suuntaan.

Perustuslaki jakaa ehdokkaat

17 miljoonan asukkaan Chile on ollut Latinalaisen Amerikan vauraimpia ja vakaimpia maita. Maan talousjärjestelmä on tuonut talouskasvua, mutta myös lisännyt eriarvoisuutta, kun esimerkiksi vesi ja koulutus ovat yksityistettyjä.

Vuonna 2019 maassa kuitenkin puhkesi laajoja mielenosoituksia, joissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Protesteissa vaadittiin muun muassa parempia palkkoja, parempaa koulutusjärjestelmää ja eläkejärjestelmän uudistamista.

Mielenosoitusten myötä Chilessä aloitettiin uuden perustuslain laatiminen Pinochetin aikaisen perustuslain korvaamiseksi. Perustuslaista on tarkoitus järjestää kansanäänestys ensi vuonna, jolloin uusi presidentti on jo vallassa. Presidentinvaalin tuloksella voi siis olla vaikutusta tähän prosessiin.

Kast vastustaa uutta perustuslakia, kun taas Boric kannattaa sitä. Mielenosoitusten yhteydessä puhjenneet väkivaltaisuudet ovat yksi siihen, miksi Kastin lain ja järjestyksen viesti on vedonnut moniin chileläisiin.

Lue myös:

    Uusimmat