Kaksi ihmistä ammuttiin Ruotsissa – löytyivät kuolleena koulun läheltä, poliisi tutkii murhana

Kaksi ihmistä on löydetty kuolleena koulun läheltä Upplands-Brossa Ruotsissa. Poliisi sai yöllä useita puheluita aseenlaukausten äänistä alueella. Asiasta kertovat muun muassa Expressen ja Aftonbladet.

Poliisi sai viime yönä puolenyön jälkeen useita soittoja laukausäänistä Upplands-Brossa Tukholman pohjoispuolella.

Viranomaiset löysivät paikallisen koulun lähistöltä loukkaantuneen henkilön, joka menehtyi paikalle elvytysyrityksistä huolimatta.

Poliisin koirat löysivät toisen uhrin noin sadan metrin päästä.

– Laukauksia oli yhteensä 10–15. Aluksi kuulin kaksi ja muutamaa minuuttia myöhemmin noin kymmenen lisää. Sitten tuli pelastushelikopteri ja runsaasti poliiseja, tilannetta seurannut sivullinen kertoi Expressenille.

Paikalla liikkunut mies on pidätetty tapaukseen liittyen. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan murhasta.

– Hän tuli paikalle ja käyttäytyi sillä tavalla, että oli syytä olettaa, että hänellä on jotain tekemistä ampumisten kanssa, poliisin tiedottaja Kjell Lindgren kommentoi.

Juttua korjattu kello 9.53. Ampumistapaus tapahtui Upplands-Brossa, ei Uppsalassa.

Lue myös:

    Uusimmat