Kaksi asiaa ehkäisevät parhaiten suolistosyöpiä – terveelliset elämäntavat eivät riitä
Suolistosyöpiä ehkäisevät monet elämäntavat ja niitä noudattamalla jokainen voi pienentää sairastumisriskiään. Syöpien ja syöpäkuolemien ehkäiseminen onnistuu kuitenkin parhaiten, jos elämäntapojen lisäksi suolistosyöpiä etsitään kolonoskopia-tähystystutkimuksella.
PLOS Medicine -lehden julkaisemat tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä vaikka tähystystutkimusten ja elämäntapojen hyödyt on tunnettu aiemminkin, niiden yhteisvaikutuksia on tutkittu vähänlaisesti.
Kolonoskopiassa suolistosta etsitään syöpään viittaavia kasvaimia ja ne poistetaan.
Tutkimus perustuu 76 000 naisen ja 43 000 miehen 26-vuotiseen seurantaan, jonka aikana 2 800 osallistujaa sairastui suolistosyöpään ja 1 000 menehtyi sellaiseen.
Elämäntavat ja kolonoskopia estävät suolistosyöpiä
Tutkijat arvioivat, että tässä aineistossa noin 30 prosenttia suolistosyövistä ja niistä aiheutuvista kuolemista olisi estetty, jos kaikille osallistujille olisi tehty kolonoskopia. Jos potilaat olisivat myös noudattaneet terveellisiä elämäntapoja, luku olisi noussut noin 60 prosenttiin.
Elämäntavoista oli erityisesti hyötyä paksusuolen alkuosan syöpää sairastaville, joilla tähystyksistä on rajallisesti hyötyä. Elämäntavat vaikuttivat riskeihin myös potilailla, joille ei tehty kolonoskopiaa.
Osallistujien elämäntapojen terveellisyys pisteytettiin ruokavalion, painoindeksin, savuttomuuden, alkoholin käytön ja fyysisen aktiivisuuden perusteella.
Kolmanneksi yleisin syöpä
Suomessa suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä. Vuosittain suolistosyöpään sairastuu runsaat 3 000 suomalaista. Kaksi kolmannesta tapauksista todetaan yli 65-vuotiailla.
Suolistosyöpien seulonta aloitettiin Suomessa vuonna 2019.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
Lataa lisää