Kajaanin marrasharmauteen ilmestyi todellinen väriläiskä: Harvalukuisen kuhankeittäjän pitäisi olla jo talvehtimassa Afrikan lämmössä

Suojelualueet auttavat lintuja sopeutumaan ilmastonmuutokseen 2:03

Kajaanista löytyi torstaiaamuna kuhankeittäjä. Kyseessä on todellinen lintuyllätys näin talven kynnyksellä, sillä kyseisen linnun pitäisi olla jo Afrikan lämmössä. Katso kuva jutun lopusta.

Katso video: Suojelualueet auttavat lintuja sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Kuhankeittäjä oli piilossa omenapuissa ja lehahti sieltä rivitalon seinustalle. Se oli saapunut paikalle ruuan houkuttelemana. Lintu nimittäin napsi seinällä kasvavista köynnöksistä marjoja.

– Kuhankeittäjä on aika harvinainen Kainuussa ja tähän aikaan vuodesta se on harvinainen koko Suomessa, kertoo havainnon tehnyt lintuharrastaja Vilho Kallio.

"Paikalle tuli varmaan kymmenkunta ihmistä"

Kalliolle kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hän näki kuhankeittäjän Suomessa. Laji ei pesi Kainuussa, eikä sitä edes havaita siellä joka vuosi. Havainto lienee Suomen myöhäisin tästä lajista.

– Kun hälytys tehtiin, niin paikalle tuli varmaan kymmenkunta ihmistä sitä bongailemaan, Kallio kuvailee.

Innostuneita lintuharrastajia vieraili paikalla vielä perjantainakin pitkin päivää. Yhteensä kuhankeittäjää ehti käydä ihailemassa, ihmettelemässä ja kuvaamassa toistakymmentä bongaria. 

Lue myös:

    Uusimmat