Mainos

Heljä bongasi sattumalta kuistilta huippuharvinaisen linnun – yhtäkkiä lintuharrastajia hyöri pihassa monen päivän ajan: "Äänestä jo kuuli, että nyt on kultakimpale jossain"

0:24
Suomessa erittäin harvinainen Amerikan vieras pyrähti yllätysvisiitille Suomussalmella!

Kainuussa päästiin ihmettelemään tällä viikolla visiitille tupsahtanutta valkokurkkusirkkua, josta viimeisimmät havainnot Suomessa ovat menneeltä vuosituhannelta.

Heljä Vähämaa oli torstaina lapsineen vierailulla lapsuutensa kodissa Suomussalmella. Tavallisen touhuilun lomassa lapset olivat sännänneet ulko-ovesta pihalle.

– Sisälle oli pärähtänyt lintu, kun menin laittamaan ovea kiinni. Se lensi suoraa tietä ulos, kun yleensä ne vain räpiköivät pitkin seiniä ja ikkunoita. Ajattelin ulkonäöstä, että se oli joku varpunen vaan, kun se siitä nopeasti ulos vilahti, Vähämaa kertoo.

Hieman myöhemmin Vähämaan isä oli huikannut keittiöstä, että ikkunalaudalla istuskelee jännän näköinen lintu. Vähämaa tunnisti yksilön samaksi.

– Se oli aika kesyn oloinen, eikä lähtenyt karkuunkaan. Hiippailin kännykän kanssa sen viereen ja otin muutaman kuvan.

Siipiveikko ei löytynyt lintukirjastakaan

Vähämaa kertoo selailleensa lintukirjaa siivekkään vieraan tunnistamiseksi, mutta tuloksetta. Kirjassa oli lueteltu harvinaisia lintuja, mutta niistä googlettelu ei tuonut oikean näköistä yksilöä. 

Lopulta hän kokeili käänteistä kuvahakua ottamistaan kuvista, ja tilanne alkoi valjeta. Ulkomaalaisilta sivustoilta löytyi vastaavannäköinen lintu, jonka englanninkielisen nimen kautta suomenkielinen lajinimi löytyi.

Kyseessä on Pohjois-Amerikassa esiintyvä valkokurkkusirkku, jonka havaitseminen Suomessa on todella poikkeuksellista. Aikaisemmin lintu on havaittu Suomessa vain kolmesti, viimeisin havainnoista vuodelta 1999.

– Ajattelin voiko se oikeasti olla niin harvinainen, joten yritin mennä lintuharrastajien Facebook-ryhmiin, että saisin vahvistuksen kuvasta. Ylläpidoista ei kuulunut heti vastauksia, niin laitoin tiedon havainnosta Tiira.fi -sivustolle, että eiköhän sieltä joku sen vahvista, Vähämaa kertoo.

Lintubongarit pyörivät pihassa monta päivää

Birdlife Suomen ylläpitämästä lintutietopalvelusta Hannu Rönkkö oli ottanut pian yhteyttä Vähämaahan, ja kysynyt oliko kyseessä aivan varmasti valkokurkkusirkku. Vähämaa kertoo lähettäneensä kuvat todisteeksi suoraan miehelle, ja varmistus oli saatu.

– Hän pyysi heti, saako tulla tänne bongaamaan lintua, ja he olivatkin pihalla jo reilun tunnin päästä. Äänestä jo kuuli puhelimessa, että nyt on kultakimpale jossakin, Vähämaa nauraa.

Vähämaan mukaan he pitivät pihalla pensaasta toiseen lentelevää lintua silmällä, kunnes alan harrastajat saapuivat paikalle. Pihaan oli saapunut seitsemän lintubongaria Kajaanista päin, ja hekin pääsivät näkemään harvinaisen linnun pihapuussa.

– Sitten tietysti seuraavana aamuna viiden-kuuden aikaan olivat jo tulossa ne, jotka olivat yötä vasten lähteneet tänne ajamaan. Lintua ei kuitenkaan enää näkynyt. Osa kauempaa tulleista yöpyi tuossa lähimmällä kylällä ja jatkoi vielä lauantaina aamulla.

Asiasta uutisoivat aiemmin muun muassa Kainuun Sanomat ja Iltalehti.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja