Kirsti Lehtinen, 91, on tottunut yksin olemiseen sekä arjessa että pyhinä. Hän on viettänyt elämänä aikana yli 30 joulua yksin. Aktiivinen seurakuntalainen hakee arjen kohtaamisia seurakunnan järjestämästä toiminnasta.
Espoolaisen kerrostaloasunnon ovi avautuu rivakasti heti ovikellon soitua. Asunnon emäntä, 91-vuotias Kirsti Lehtinen, on hyvässä kunnossa, vaikka iän myötä syventynyt näkövamma haittaakin harrastuksia, kuten neulomista ja television katselua.
– Se on se hiihto ja muu urheilu, Kirsti avaa vetreää kuntoaan.
Kirstin asunnossa on merkkejä lähestyvästä joulusta. Joulutähti piristää olohuoneen pöydällä ja korttejakin on tullut useampia.
– Onhan näitä tässä, pakolliset joulutervehdykset, Kirsti viittaa kortteihin pidellessään niitä kädessään.
Kirstillä on paljon neliöitä käytettävänä. Hänellä ei kuitenkaan ole ollut vuosiin ketään kenen kanssa tilan jakaisi. Kirtin ainoa jouluseuralainen on luikkinut sängyn alle karkuun. Kirsti kertoo kissan olevan vähän arka.
Joulupatojen porina jäi jo vuosikymmeniä sitten
Kirstillä on takana jo yli 30 yksin vietettyä joulua, eikä tänäkään vuonna perinteeseen tule poikkeusta. Vaikka joulu on Kirstille tärkeä juhla, ei hän aio kattaa itselleen juhlapöytää. Muutkin jouluperinteet ovat jäänet vuosien mittaan.
– Vietän joulun jälleen yksin. En minä viitsi itselleni tehdä mitään. Ei se merkitse mitään, vaikka joulu onkin tärkeä.
Lue myös: Perheettömät miehet kokosivat voimansa ja auttavat vanhuksia Vantaalla – "Kahdenolo yksinäisen ihmisen kanssa antaa kummallekin paljon"
Kirsti ei anna yksin olemisen liiemmin häiritä, eikä hän valita, vaikka jouluseura ei tekisikään pahitteeksi. Hän on tottunut. Onhan hän arjessakin yksin.
– Kyllä minä pärjään sen yksinäisyyden kanssa. Minähän en valittaisi ollenkaan, jos voisin tehdä käsitöitä tai lukea, mutta ne eivät enää onnistu näkövamman vuoksi. Televisionkaan katsomisesta ei tule mitään, kun ei enää näe.
"Useita päiviä, että en tapaa ollenkaan muita"
Kirstille yksin oleminen on hyvin tuttua. Sen voi sanoa alkaneen jo lapsuudessa ja jatkuneen läpi aikuisiän. Hän menetti vanhempansa alle kouluikäisenä, eikä perheessä ole sisaruksia. Avioliitto kariutui miehen alkoholismiin jo usea vuosikymmen sitten. Toisella paikkakunnalla asuvaa poikaansa hän näkee harvoin.
– Kyllä minä useita päiviä olen niin, että en tapaa ollenkaan muita. Paitsi jos käyn kaupassa.
Kirsti kertookin olleensa aina jollakin tavalla yksin. Nykyään toki aiempaa enemmän. Hän ei kuitenkaan koe, että yksinäisyys olisi syventynyt vanhuuden myötä.
– Nuorempana sitä ehkä vähän pelkäsi yksin olemista. Nyt vanhana on sentään kaikki muistot.
Lue myös: Turkulainen pariskunta kestitsee yksinäisiä jouluna – kutsuvat kotiinsa kymmenen tuntematonta: "Lämmitetään sauna, kuunnellaan joulumusiikkia ja pelataan lautapelejä jos siltä tuntuu"
Seurakunnan toiminnasta piristystä arkeen
Vuonna 1988 juuri eläkkeelle jäätyään Kirsti näki lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin vetäjää seurakunnan eläkeläisille tarkoitetulle kerhoon. Kirsti kiinnostui, mutta ei uskaltanut heti heittäytyä mukaan, koska epäili, että kerhossa pitäisi laulaa, eikä hän ollut kokenut laulaja.
Myöhemmin kun hänen silmiinsä sattui uudelleen sama ilmoitus, hän tarttui tilaisuuteen. Hän alkoi pitää seurakunnan eläkeläisille kerhoa. Yhteensä siinä vierähti 27 vuotta.
– Siellä pidettiin huoli siitä, että kukaan ei jää keskustelun ulkopuolelle. Kukaan ei jäisi yksin.
Kerhon ohjaaminen on jäänyt, mutta Kirsti käy muuten piristämässä arkeaan kerhossa. Lisäksi seurakunnan vapaaehtoistyötä tekevä henkilö auttaa kaupassa käymisessä kerran viikossa.
– Se on kyllä hyvä homma. Siinä voi vähän jutella, mutta aika paljon se koostuu siitä, mitä kaupasta on tarkoitus hakea.
"Vanhusten yksinäisyyttä on tosi paljon"
Olarin seurakunnassa Espoossa työskentelevä diakoniatyöntekijä Minna Martiskainen kohtaa vanhusten yksinäisyyttä päivittäin. Myös Kirsti on ollut mukana Minnan järjestämässä toiminnassa. Martiskaisen mukaan vanhusten yksinäisyyttä on todella paljon.
– Yksinäisyys ei tarkoita aina sitä, että ei ole lähiomaisia. Siitä huolimatta voi olla yksinäinen. Ulkopuolelta ei voi määritellä, kuka itsensä tuntee yksinäiseksi.
Tilastokeskuken mukaan yksinäisyys vaivaa erityisesti yksin asuvia. Martiskainen onkin erityisen huolissaan yksin elävien vanhusten jäämisestä jumiin kotiin. Kun ihmiset elävät pidempään ja toimintakyky laskee, voi kotoa poistuminen olla hankalaa. Se taas lisää yksinäisyyttä.
– Sen huomaa, kun käy kotikäynneillä vanhusten luona. Ensin fyysinen toimintakyky pettää, sitten menee psyykkinen, eikä enää päästä lähtemään ulos.
Lue myös: Vanhukset entistä yksinäisempiä – omaisten soitto ei välttämättä riitä
Juuri tästä syystä Martiskainenkin tekee paljon kotikäyntejä. Hän käy tapaamassa kuukausittain 20–30 vanhusta heidän kotonaan. Tarvetta olisi enemmällekin.
Hän ei koe, että vanhusten yksinäisyys leimaisi juuri joulua. Ongelmana on yleisemmin yksinäinen arki, joka toki ylettyy myös joululle.
– Monilla on kuitenkin sukulaisia, jotka piipahtavat jouluna tai muuten hyviä muistoja jouluista. Se arki on se hankalin.
Martiskainen toivoisi, että kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen lisäksi vanhuksille tarjottaisiin enemmän toimintaa, joka tähtäisi yksinäisyyden selättämiseen ja vanhuksen oman toimintakyvyn ylläpitämiseen.
"Ei minulla ole enää haaveita"
Kirsti istuu nojatuolissaan rauhallisena. Vaikka naisella ei enää ole suuria unelmia, intoutuu hän pyynnöstä kuvittelemaan unelmiensa joulun.
– Muutamia ystäviä, kaksi kolme ihmistä, jouluista syömistä ja mahdollisesti joulukirkko. Tällainen ehkä olisi hyvä. Olen kuitenkin varma, että sellaiset haaveet ei enää toteudu.
Tilastokeskuksen viime vuoden selvityksen mukaan 4,0 prosenttia väestöstä eli noin 180 000 henkilöä koki olevansa koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäinen. Koko ajan, suurimman osan ajasta tai joskus yksinäiseksi itsensä koki 21,2 prosenttia eli 950 000 suomalaista.
Yksinäisyyden kokeminen on kaikkein yleisintä yli 74-vuotiailla. Heistä yli 7 prosenttia oli koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäinen. Vähintään joskus yksinäiseksi koki itsensä lähes 29 prosenttia.
Vaikka Kirsti on suurimman osan aikaa yksin, ei hän koe olevansa jokaisessa hetkessä yksinäinen.
– Välillä kyllä tuntuu yksinäiseltäkin, mutta olen tottunut yksin olemiseen. Nyt tässä vaiheessa oikeastaan on ihan hyvä olla yksin. Ei sitä osaisi välttämättä olla kenenkään kanssa.
Lähde: Elinolotilasto 2018, Tilastokeskus