Mainos

Kairon keskustan aukiolla kovaa tulitusta

Kairon keskustasta Tahrir-aukiolta on kuulunut kovaa tulitusta. Al-Jazeera-kanavan mukaan erityisesti aukiolle johtavalla sillalla on ammuskeltu.

Presidentti Hosni Mubarakin kannattajat ja vastustajat ovat tänäänkin ottaneet yhteen aukiolla. Armeija on yrittänyt pitää osapuolet erossa toisistaan muun muassa tankkien avulla.

Tankit estivät presidentin kannattajien pääsyn sillalle, joka johtaa aukiolle. Jo aiemmin armeijan sotilaat yrittivät rauhoittaa tilannetta muodostamalla turvavyöhykkeen tukijoiden ja vastustajien välille. Mubarakin tukijat onnistuivat kuitenkin murtamaan sotilasketjun.

Tähän asti armeija oli seurannut Tahririn tapahtumia sivusta. Yöllisissä väkivaltaisuuksissa aukiolla sai surmansa ainakin viisi ihmistä ja satoja loukkaantui.

Egyptin hallitus on kiistänyt syytökset, joiden mukaan hallitus usutti Mubarakin kannattajat hyökkäämään mielenosoittajia vastaan eilen.

Mielenosoittajat kertovat ottaneensa kiinni 120 ihmistä, jotka osallistuivat Mubarakia tukeviin joukkoihin. Henkilöllisyystodistukset yhdistivät heidät joko poliisiin tai hallitsevaan puolueeseen, mielenosoittajat sanovat.

Egyptin pääministeri on vakuuttanut televisiossa, että Kairon väkivaltaisuuksista järjestetään tutkinta.

Uutistoimisto AFP:n mukaan varapresidentti olisi aloittanut neuvottelut poliittisten puolueiden ja kansallisten voimien kanssa. Tiedot mahdollisista neuvotteluista ovat kuitenkin ristiriitaisia.

Toisten tietojen mukaan oppositioryhmät torjuvat hallituksen neuvottelutarjouksen kunnes Mubarak eroaa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.