Mainos

Kadonneen 5-vuotiaan äitipuoli pidätetty – pojan kohtalo edelleen mysteeri

1:21

Yhdysvaltain Kansasissa kadonnut 5-vuotias oli ennen katoamistaan äitipuolensa kanssa kotona. Keskiviikkona poliisi tiedotti pidättäneensä naisen. Hänen epäillään laiminlyöneen lapsen turvallisuudesta huolehtimisen, uutisoi CBS.

5-vuotias Lucas Hernandez ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina alkuillasta. Pojan äitipuoli kertoi poliisille olleensa päiväunilla, kun Lucas oli kadonnut huoneestaan.

Poliisi käynnisti suuretsinnät pojan löytämiseksi. Häntä etsittiin sadan poliisin, hevosten, koirien ja drone-lennokin avustuksella, mutta poika on kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Keskiviikkona poliisi ilmoitti pidättäneensä pojan äitipuolen epäiltynä kahden lapsen turvallisuuden vaarantamisesta. Hänen epäillään laiminlyöneen myös 1-vuotiaan lapsen turvallisuudesta huolehtimisen.

Pojan epäillään joutuneen väkivallan uhriksi

Pojan isoisoäidin mukaan Lucas on aiemmin kertonut äitipuolensa potkaisseen häntä ja raahanneen lasta lattialla. Hän kertoo ilmoittaneensa asiasta lastensuojeluviranomaisille jo tuolloin.

Lucas oli kertonut hänelle myös, ettei pidä äitipuolestaan.

– Hän on ilkeä minulle, poika oli perustellut.

Poliisi ei ole löytänyt todisteita mahdollisesta kidnappauksesta, mutta tutkii pojan katoamista rikoksena. Poliisi toivoo löytävänsä pojan vielä elossa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.