Käännytysuhan alla olevan perheen isä: "Se, että presidentti Niinistökin otti kantaa asiaan, toi toivoa"

"Saimme paljon toivoa päätöksestä" 1:24

Helpotus näkyy Huner Ali Muhammedin kasvoilla MTV Uutisten haastattelussa. Irakista kotoisin oleva Huner on juuri saanut tietää, että korkein hallinto-oikeus on laittanut hänen perhettään koskevan käännytyspäätöksen toimeenpanokieltoon.

– Olemme todella iloisia.

Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina, että Huner Ali Muhammedin vaimon ja perheen kolmivuotiaan tyttären olisi käännytyspäätöksen mukaan lähdettävä Suomesta viimeistään perjantaina. Isä ja kolmikuinen vauva saisivat jäädä Suomeen.

Perheenyhdistäminen ei lain mukaan onnistu, koska ravintolan autonkuljettajana työskentelevän isän tulot ovat liian matalat. Kahden lapsen ja kahden aikuisen perheen taloudessa edellytys on 2 600 euroa kuukaudessa.

Perheen lakimiehen Jari Vuorijoen mukaan mahdollinen käännytys kuitenkin siirtyy ainakin kuukausilla, kun korkein hallinto-oikeus käsittelee perheen valituslupahakemusta. Jos valituslupa myönnetään, kestää valituksen käsittely lisäksi useita kuukausia.

"Vaimoni on ollut Suomessa 4 vuotta"

Maahanmuuttovirasto on perustellut käännytyspäätöstä siksi, että kyseessä on heidän mukaansa ulkomaalaislain tarkoittama niin sanottu uusi perhe. Kyse on silloin turvapaikan Suomesta saaneesta henkilöstä, joka on matkustanut kotimaahansa ja avioitunut sekä perustanut perheen kotimaassaan. Toimeentuloedellytys oleskelulupaa haettaessa on koskenut perheitä vuodesta 2010 lähtien.

– Vaimoni on ollut Suomessa neljä vuotta, ihmettelimme, miten tällaiseen päätökseen voidaan päätyä. Lapsi jää tänne ja vaimo käännytetään, Huner ihmettelee.

Maahanmuuttovirasto täsmensi, että jos käännytyspäätös toteutuu, lähtisi myös vauva perheen äidin mukana Irakiin. Virasto otti yksittäistapaukseen poikkeuksellisesti kantaa, koska tapaus sai valtavan mylläkän niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa. Nettiadressiin, jossa vaaditaan äiti Gashav Khaleel Hamadin ja Sämä-tyttären käännytyksen perumista, on tullut tiistaiaamupäivään mennessä jo lähes 30 000 allekirjoitusta.

– Olemme saaneet uutisoinnin jälkeen paljon tukea suomalaisilta. Oli mielenkiintoista, että presidenttikin (Sauli Niinistö) otti asiaan kantaa. Toi toivoa, että voimme saada tähän hyvän päätöksen mahdollisimman nopeasti, isä-Huner jatkaa.

Myös äiti Gashav vaikuttaa helpottuneelta.

– Tämän päivän uutinen toi paljon toivoa tulevaa varten.

Mitä perhe uskoo, että tässä loppujen lopuksi käy? Joutuuko perhe eroamaan, saatteko jäädä Suomeen?

– En usko, että on olemassa lakia, tai valtaa kenelläkään, jolla meitä voi erottaa. Tai varsinkaan äitiä kolmekuukautisesta vauvasta. Ei se ei ole inhimillistä, Huner sanoo.

Suomen Pakolaisneuvonta ry kertoi aamun Huomenta Suomessa, ettei Hunerin perheen tapaus ole ainoa laatuaan. Katso haastattelu tästä.

Pakolaisneuvonta: Lapset eivät onnistu perheenyhdistämisessä 10:25

Irakilaisperhettä koskenut käännytys pistettiin jäihin 0:26

Lue myös:

    Uusimmat