Jyväskylän yliajaja on yhä kateissa

Poliisi ei ole vieläkään tavoittanut Jyväskylässä sattuneesta yliajosta etsittyä autoilijaa.

Tutkimuksissa on entisestään vahvistunut näkemys siitä, että 27-vuotiaan uhrin ruhjevammat ovat ajoneuvon aiheuttamia.

Sivullinen autoilija huomasi Ritopohjantien pientareella Lohikoskella pahoin loukkaantuneen miehen keskiviikkona hieman ennen iltakymmentä. Mies kuoli vammoihinsa ambulanssissa.

Miehen liikkeistä ennen oletettua yliajoa on saatu lukuisia havaintoja. Poliisin mukaan mies oli ollut liikkeellä yksin. Havaintojen perusteella hän oli vaikuttanut päihtyneeltä ja pyrkinyt liftaamaan ohiajaneisiin autoihin puoli kymmenen aikaan. Mies oli liikkunut myös ajoradalla ja oli ollut vaarassa jäädä auton alle useaan kertaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat