Jyrki Kasvin koskettavissa kuolinilmoituksissa muistetaan kansanedustajan omintakeista elämäntyötä

Vihreiden entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi on kuollut 0:52
Jyrki Kasvi kuoli pitkään jatkuneen sairauden päätteeksi marraskuussa. Tästä hänet muistetaan.

Marraskuussa kuollutta kansanedustaja Jyrki Kasvia on tänään muistettu usealla kuolinilmoituksella Helsingin Sanomissa.

Ilmoitukset ovat jättäneet niin Kasvin lähiomaiset kuin hänen edustamansa vihreä puolue. Kasvin muistoa kunnioittaa myös Jyrki Kasvin säätiön tukiyhdistys, jonka on määrä perustaa kansanedustajan elämäntyötä jatkava säätiö.

Viimeksi mainittu muistaa kuolinilmoituksessa Kasvin elämäntyötä siteeraamalla Kasvin suomentamia saksalaisyhtye Rammsteinin sanoituksia.

Tekstissä lainataan yhtyeen kappaletta Engel, jota Kasvi on haastatteluissa kertonut toivovansa soitettavan myös hautajaisissaan.

Kasvin omaisten muistokirjoituksessa kiitetään laajalti Kasvin syöpähoitoihin osallistuneita tahoja. 

Jyrki Kasvi kuvaili Studio-ohjelmassa vuonna 2019 karua kohtaamistaan syöpädiagnoosin antaneen lääkärin kanssa. Katso videolta lisää.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi sai lääkäriltä tylyn diagnoosin 2:28

Kasvilla diagnosoitiin virtsarakon syöpä vuonna 2003 eli samana keväänä, jolloin hänet valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan.

Pyhtäällä syntynyt Kasvi oli kuollessaan 57-vuotias. Hän oli Vihreiden kansanedustaja vuosina 2003-2011 ja 2015–2019.

Lue myös:

    Uusimmat