Iranin vallankumouskaarti otti haltuunsa brittitankkerin Persianlahdella – toinenkin tankkeri pysäytetty
Iranin vallankumouskaarti kertoo ottaneensa haltuun brittitankkerin Hormuzinsalmessa. Lisäksi toinen, Liberian lipun alla kulkeva alus on pysäytetty.
Vallankumouskaarti perustelee brittitankkerin haltuunottoa kansainvälisten vesikulkumääräysten rikkomisella. Iranin valtion median mukaan brittitankkeri oli sulkenut jäljittimensä pois päältä.
Kyseessä on ruotsalaisen Stena Bulk -varustamon Stena Impero -alus. Stena Bulk vahvistaa verkkosivuillaan, että yhtiö ei ole saanut yhteyttä alukseen sen jälkeen, kun sitä oli lähestynyt joukko tuntemattomia pieniä aluksia ja helikopteri. Alus poikkesi kurssista iltakuuden jälkeen Suomen aikaa.
Varustamon mukaan aluksella on 23 hengen miehistö. Varustamon tiedossa ei ole, että kukaan olisi loukkaantunut haltuunotossa.
Iranin valtiontelevisio kertoo, että tankkeri on viety rannikolle, ja annettu meriliikenteestä vastaavien viranomaisten haltuun.
Toinenkin tankkeri poikkeavalla kurssilla
Iltakymmenen aikaan tuli tieto toisesta tankkerista, joka on poikennut kurssilta Stena Imperon tapaan. Brittiläisten operoima, ja Liberian lipun alla seilaava MV Mesdar-niminen alus poikkesi kurssiltaan iltaseitsemältä Suomen aikaa, kertoo Reuters.
CNN kertoo, että myös MV Mesdar on otettu haltuun. CNN perustaa tietonsa yhdysvaltalaisiin viranomaislähteisiin.
CNN:n mukaan ei ole selvää, kumpi alus on poikennut kurssiltaan ensin.
Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt on vahvistanut, että toinenkin alus on kaapattu. Ministeri luonnehti molempia kaappauksia mahdottomaksi hyväksyä. Iranin vallankumouskaarti ei ole kommentoinut Mesdarin haltuunottoa.
Brittialus oli matkalla Saudi-Arabiaan
Britannian puolustusministeriö ilmoitti, että se tutkii Stena Imperon asiaa kiireellisesti. Sunday Times -lehden tietojen mukaan hallitus on perustanut asiaa varten ryhmän, joka tutkii tapahtumien kulkua. Ryhmä on kutsuttu hätäkokoukseen.
Britannian pääministeri Theresa May ei ole kommentoinut asiaa.
Britannian lipun alla kulkeva Stena Impero oli tiettävästi matkalla Saudi-Arabian Jubailiin. Alus oli kesken matkan tehnyt tiukan käännöksen etelään tullessaan Hormuzinsalmelle.
Yhdysvallat on ilmoittanut olevansa tietoinen tapauksesta.
– Yhdysvallat jatakaa yhteistyötä liittolaistensa kanssa turvallisuuden takaamiseksi ja Iranin vihamielisen käytöksen vastustamiseksi, sanoi Valkoisen talon turvallisuusneuvoston tiedottaja Garrett Marquis.
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat puhuu Britannian kanssa tapauksesta.
Kipinöivä kesä
Tänä kesänä länsimaiden ja Iranin välillä on kipinöinyt. Heinäkuun alussa Gibraltarilla otettiin haltuun iranilainen öljytankkeri, jonka epäiltiin kuljettavan öljyä Syyriaan.
Iran vastasi yrittämällä ottaa haltuun britannialaisen tankkerin viime viikolla. Torstaina Iran pysäytti Panaman lipun alla seilaavan tankkerin.
Tankkeripysäyttelyn lisäksi Iran ja Yhdysvallat ovat nokitelleet toisilleen. Yhdysvallat syytti Irania öljytankkerien räjäytyksestä, minkä jälkeen Iran ampui yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen alas.
Tämän jälkeen Yhdysvallat keroti tehneensä kyberhyökkäyksen iranilaisiin sotilastietojärjestelmiin. Torstaina Yhdysvallat ilmoitti ampuneensa alas iranilaisen tiedustelukoneen. Iran on kiistänyt molemmat toimet.
Uusimmat
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
Lataa lisää