Kanadalaispoppari on noussut lavalle Hartwall Areenalla Helsingissä.
Suomalaisfanien pitkä odotus palkittiin vihdoin, sillä Justin Bieber nousi juuri lavalle Helsingin Hartwall Areenalla, noin tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Meteli oli korvia huumaava jo kauan ennen kuin tähti edes asteli yleisön eteen, ja kun hänen taustatanssijansa ottivat lavan ensimmäisinä haltuun, huuto yltyi entisestään.
Keikan alussa nähtiin vaikuttava pyrotekniikalla höystetty hologrammishow. Bieber aloitti keikkansa superhitillä All Around The World, jonka alkuperäisversiolla on mukana myös rap-artisti Ludacris.
Bieber oli pukeutunut valkoisiin vaatteisiin ja hän laskeutui lavalle katosta vaijereiden varassa, hopeisista kitaroista rakennetut siivet selässään. Koko permanto oli pakkaantunut niin lähelle lavaa kuin mahdollista. Keikan yleisömääräksi vahvistettiin huimat 12 000 henkilöä.
Keikan aloitus sai odotetusti fanit sekoamaan ja kovaääninen kiljunta raikui ympäri Hartwall Areenaa.
(MTV3 – KATI PUKKI)