Justin Bieberin kiertue jatkuu terveysongelmien jälkeen – saapuu sittenkin Suomeen

Justin Bieberin kasvot ovat halvaantuneet – virus hyökkäsi hermoihin:"Rukoilkaa puolestani" 2:54
Katso video! Justin Bieber kertoi kesäkuussa keskeyttävänsä maailmankiertueen kasvohalvauksen takia.

Poptähti Justin Bieberin maailmankiertue jatkuu terveyshuolien jälkeen.

Poptähti Justin Bieber jatkaa maailmankiertuettaan ja saapuu myös Suomeen konsertoimaan, kerrotaan kiertueen virallisella Instagram-tilillä.

Bieber on kärsinyt viime aikoina vakavista terveysongelmista, kun toinen puoli hänen kasvoistaan halvaantui äkillisesti ja hän joutui keskeyttämään meneillään olleen Justice-maailmankiertueensa.

Nyt fanit saivat ilouutisia, kun kiertueen kerrotaankin jatkuvan.

– Justin Bieber jatkaa kiertuettaan heinäkuun lopussa. Olemme iloisia, että voit hyvin ja näemme sinut pian lavalla, postauksen yhteyteen on kirjoitettu.

Laulaja jatkaa esiintymisiään Italiasta 31. heinäkuuta ja esiintyy alkuperäisen suunnitelman mukaan myös Euroopassa.  Bieber nähdään näin ollen myös Helsingin Kaisaniemen puistossa tiistaina 9. elokuuta.

Bieber on kärsinyt alkukesästä terveysongelmista. Kesäkuussa hän julkaisi somessa videon, jossa kertoi kasvojensa toispuoleisesta halvauksesta. Halvaus johtui Bieberin sairastamasta Ramsay Huntin oireyhtymästä.

Askel Terveyteen -sivuston mukaan Ramsay Huntin oireyhtymän aiheuttaa varicella-zoster -virus, joka on syy myös vesirokolle. Näin ollen oireyhtymän voi saada vain sellainen ihminen, joka on jo sairastanut vesirokon. Virus voi majailla lepotilassa tai muuten piilossa kehossa pitkiäkin aikoja. Kun virus aktivoituu uudelleen, se voi aiheuttaa muun muassa kasvojen halvaantumista. Oireyhtymä ei kuitenkaan ole tarttuva.



Lue myös:

    Uusimmat