Jussi69 avoimena eron taustoista: Mahdoton yhtälö seurustelun kanssa

Rokkari Jussi69 avaa eropäätöksen taustoja MTV.fin haastattelussa.

Tiistaina uutisoitiin, että rokkari Jussi69:n ja kenkäsuunnittelija Minna Parikan suhde on päättynyt eroon. Yksityisasioistaan yleensä vaitonaisena pysyttelevä Jussi69 kertoo nyt eron taustoista MTV.fille.

– En ole ikinä kommentoinut omia, henkilökohtaiseen elämääni liittyviä asioita julkisesti. Suorastaan olen ihmetellyt ihmisiä, jotka kertovat yksityisasioistaan julkisuudessa. Mutta nyt eron ollessa esillä jokaisessa mediassa, ajattelin, että on hyvä sanoa jotain, hän aloittaa.

Rokkarin mukaan pariskunnan ero on jo ”vanha juttu”.

– Erosimme jo alkukeväästä. Päätimme, että pidetään tämä frendijuttuna. That’s it, tähän ei liity mitään dramatiikkaa, hän kertoo.

Ystävyys jatkuu erosta huolimatta

Vaikka ex-pariskunta nauttikin yhdessä viettämästään ajasta ja viihtyivät toistensa seurassa, käytännön asiat tulivat lopulta suhteen tielle.

– Tein samaan aikaan kolmea eri albumia, radiotyötä, pyöritin baaria ja matkustin paljon. Tämä on aika mahdoton yhtälö seurustelun kanssa. En edes muista, koska olisin viimeksi asunut jonkun kanssa yhdessä ollessani parisuhteessa.

Paljon matkustava ja töitä tekevä rokkari ei elättele toiveita yhteenpaluusta.

– Vaikea yhtälöhän se on. Pidän elämästäni tällaisena, eikä minulla ole tarvetta muuttaa elämäntapaani.

Erosta huolimatta Minna ja Jussi69 ovat pysyneet lämpimissä väleissä. He ovat säännöllisesti yhteydessä ja viettävät aikaa toistensa seurassa.

– Minna on yksi hienoimmista ihmisistä, joita olen tavannut. Arvostan ja kunnioitan häntä valtavasti sekä ihmisenä että yrittäjänä. 

– Pidämme toisistamme edelleen, ja olemme hyviä ystäviä. Meillä on ollut aivan pahuksen hauskaa yhdessä, ja on edelleen! Cheekin sanoituksia lainaten ”naisella täytyy olla päässä muutakin kuin tukkaa”. 

Lue myös:

    Uusimmat