Kirja: Danny kuuli ystävältään epäilyistä, joiden mukaan Erika Vikman olisi ollut uskoton: "Ihmissuhteemme meni turvalleen kahdessa kuukaudessa"

Danny:"Kuolema ei ahdista – vanheneminen on etu ja ilo" 1:12
Danny: "Kuolema ei ahdista – vanheneminen on etu ja ilo"

Laulajapariskunta Danny ja Erika Vikman seurustelivat useamman vuoden ja erosivat vuosi sitten.

Laulaja Danny eli Ilkka Lipsanen palaa kirjailija Pirjo Kemppisen kirjoittamassa uutuuskirjassa Tuntematon Danny (Otava) entiseen naisystäväänsä, laulaja Erika Vikmanin.

Dannyn ja Vikman tapasivat ensimmäisen kerran Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2015, kun Danny istui tuomaristossa ja Vikman kruunattiin tangoprinsessaksi. Kirjassa kuvaillaan, kuinka Danny kehotti 50 vuotta nuorempaa Vikmania ottamaan yhteyttä, jos tätä kiinnostaa musiikkiala vakavasti.

Kaksikko vietti aikaa yhdessä loppukesällä ja syksyllä vuonna 2015 ja hiljalleen he huomasivat, että heidän välillään on muutakin kuin ammatillisia tunteita.

Kirjassa kerrotaan, että suhde syveni hiljalleen ja pian Vikmanin tavaroita alkoi kulkeutua Tampereelta Dannyn kotiin Kirkkonummelle. Avoliitto ei sujunut ongelmitta.

– Se oli Dannyn koti, jossa kaikki oli valmista. Oli omat haasteensa yhdistää nuoren, avoimen ja ideoita pursuavan elämä sellaiseen, joka on jo päättänyt, että asiat ovat näin. Saatoin ostaa tyynynpäällisen, mutta siihen sisustaminen oikeastaan jäi, Vikman kertoo kirjassa.

Kirjan mukaan parilla ei ollut suhteen aikana varsinaisia riitoja.

– Dannyn kanssa ei pysty kiistelemään, sillä hän pakenee konfliktitilanteita. Joskus, todella harvoin, hän menetti hermonsa, kun hänen mielestään nalkutin jostain. Hänen suuttumuksensa oli hiljaista tuimuutta, jonka vaistosin hänen energiastaan. Hän pyörittelee asioita päässään, ei sanoita niitä eikä aktiivisesti asettele miinoja kenenkään tielle. Kun joku suututtaa Dannyn, hän näyttää sen jättämällä toisen täysin huomiotta. Anteeksi saa, kun sitä aidosti pyytää, Vikman sanoo kirjassa.

Kun Vikmanin ura lähti hurjaan nousuun Cicciolina-kappaleen myötä, alkoivat kirjan mukaan ristiriidat kasaantua parisuhteessa. Erosta alkoi liikkua huhuja julkisuudessa ja viime vuoden syksyllä he Danny ja Vikman myönsivät eronneensa.

– Pitkitimme eroa, koska emme olleet varmoja, haluammeko sitä. Se oli elämäni hirvein ja vaikein päätös, Vikman kertoo.

Danny kertoo puolestaan kirjassa, että hän kuuli ystävältään epäilyistä, joiden mukaan Erika olisi ollut hänelle uskoton.

– Ihmissuhteemme meni turvalleen kahdessa kuukaudessa, jotka Erika oli Valkeakosken kesäteatterissa.

– Erika on nuori ja vetovoimainen. Olisin ymmärtänyt, jos hän olisi todennut, että se oli vain kokeilu, joka ei toiminut.

Vikman huomauttaa kirjassa, että vain hän ja Danny tietävät totuuden eron syistä.

– Huhuista huolimatta en ole tarinamme roisto. Meistä kumpikaan ei toiminut täydellisesti suhteessa toiseen. Olen pyytänyt anteeksi omia virheitäni ja puolestani antanut anteeksi hänelle. Kuningaskaan ei ole täydellinen.

Vikman kertoo kirjassa, että hän käsittelee eroa edelleen.

– En ole vielä kyennyt käymään kaikkea mielessäni läpi. Tunteeni ovat edelleen pinnassa ja joskus Dannysta puhuminen aikaansaa itkuryöpyn. Kaipaan häntä hirveästi joka päivä ja näen hänestä usein unia. Ikävä on sietämätön. Tuntuu, ettei minulle hänen jälkeensä kelpaa enää kukaan. Olen pohtinut eroamme ja kuvitellut, miltä tuntuisi palata vielä yhteen. Nyt tunnen itseni paremmin ja minun olisi helpompi olla toisen vahvan ihmisen kanssa, Vikman sanoo.

Erika Vikmanille esitettiin suora kysymys Posse-lähetyksessä viime syksynä: "Oletko sinkku?"


Lue myös:

    Uusimmat