Juontajatähti Meri-Tuuli Väntsi avoimena burnouteistaan Me Naisissa: "Unelmatyöhönkin voi väsyä"

Samassa liemessä -ohjelmasta tuttu keittokirjailija, kokki ja juontaja Meri-Tuuli Väntsi synnytti esikoislapsensa lokakuussa 2016. Lapsella todettiin sydänvika.

Yhdessä Pipsa Hurmerinnan kanssa AVA-kanavalla nähtävää Samassa liemessä -ohjelmaa juontava Meri-Tuuli Väntsi, 37, puhuu Me Naiset -lehden haastattelussa muun muassa esikoisensa syntymästä sekä kärsimistään uupumuksista.

Väntsin (omaa sukua Lindström) sairastui ensimmäisen kerran burnoutiin vuonna 2009 pyörittäessään elokuva-alalla toiminutta catering-yritystä, joka meni lopulta konkurssiin.

Muutama vuosi sitten burnout iski uudelleen. Väntsi sai paniikkikohtauksen.

– Kaikki työkeikkani olivat kivoja, ja halusin tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta unelmatyöhönkin voi väsyä, Väntsi sano haastattelussa.

– Työelämässä olen nykyään parempi asettamaan rajani. Burnout herkisti sikäli, että en enää pysty samalla tavalla multitaskaamaan. Se on vähän kuin luunmurtuma: siitä tulee loppuelämäksi heikko kohta, joka voi alkaa vihoitella. Olen kuitenkin löytänyt rohkeuden sanoa, etten aina pysty kaikkeen.

"Luulin, että poikani ei selviäisi"

Meri-Tuuli Väntsi puhuu Me Naisten haastattelussa myös esikoislapsestaan Alfredista. Väntsi kertoi lokakuussa 2016 syntyneen poikansa sydänviasta Elämä lapselle -konsertissa nähdyssä videoklipissä.

Väntsi kertoi videolla, että hänen esikoisellaan havaittiin jo raskauden aikana sydänvika. 

– Se oli pelottavinta, mitä olen ikinä kokenut. Tuntui, että tipuin sellaiseen pyörteeseen, joka imi kaiken. Kaikki ihmiset ja äänet olivat sekalaista kakofoniaa. Olin peloissani ja tosi järkyttynyt. Samaan aikaan olin varma, että tämä on painajainen ja herään kohta, juontaja kuvaili lähetyksessä.

– Luulin, että hän ei selviäisi siitä ja se tuntui tosi järkyttävältä.

Alfredilla todettiin TOF, Fallot’n tetralogia. Vasta pojan syntymän jälkeen selvisi kuinka kuinka kiireellinen sydänvika olisi leikata. 

Lopulta Alfred leikattiin ja kahden päivän päästä hän pääsi teho-osastolta. 

– En nykyään aina muista, että Alfilla on sydänvika, vaikka näen hänen arven joka kerta, kun vaihdan vaipan tai pesemme Alfia.

Katso alla olevalta videolta Meri-Tuulin ja Alfredin tarina.


Lue myös:

    Uusimmat